M lähti vanhempiensa luokse pidennetylle viikonlopulle ja jätti minut yksin likaisen asunnon kanssa, (odottaa kai minun siivoavan, pah). Ulkoilma irvistää jo toista viikkoa, sadetta ja tuulta enemmän tai vähemmän. Ei lunta, ei pakkasta. Tänään sytytetään kävelykadun jouluvalot, voisin mennä parvekkeelle kello neljäksi kyttäämään, juoda lasillisen glögiä ja nautiskella joulutortun kaksi, nyt kun täällä ei ole ketään muuta minun kanssani niitä tuhoamassa, voin hyvin omantunnoin syödä tupla-annoksen. Loppuviikonlopun ohjelma ei ole ihmeellinen, tänään pitäisi tehdä kaksi koulujuttua, huomenna on kuusituntinen työpäivä, jonka jälkeen vanhempani piipahtavat kylään. Maanantaina alkaa taas täysi viikko, hmm, olin jo tottunut siihen, ettei luentoja ollut juuri ollenkaan.
Tämä paljastui eilisen aamun paketin sisältä.
Osoitin olevani rapun A kusipää valittaessani alakertalaisille musiikista keskellä yötä. Kuunteleminen kovalla ei sinänsä ole huono asia, ellei kuuntelija satu omistamaan harvinaisen huonon musiikkimaun, kuten tässä tapauksessa. Yritin hienovaraisesti vihjailla, etteivät he varmasti innostuisi, mikäli minä pistäisin yhtäkkiä keskellä yötä VerdinLa Forza Del Destinoa kovalla volyymilla. En saanut vastausta, kaljanhajuinen naapuri tuijotti suu auki paljaita varpaitani, kirkkaanpunaista aamutakkia ja sekaista hiuspehkoa. Asiani meni kuitenkin loppujen lopuksi perille, eikä pihaustakaan ole sen jälkeen kuulunut. Valitukseni voisin perustella samalla verukkeella kuin M, joka totesi olevansa jo aivan liian vanha sellaiseen teinimeininkiin, että volyymi väännetään täysille sen vuoksi, että sattuu tulemaan ”lempibiisi” kiekolta seuraavaksi. Juuri tämän takia emme suostuneet vastaanottamaan yliopiston tarjoamaa opiskelija-asuntoa, sillä ne mitä luultavimmin kihisevät opiskelijabileitä ympäri vuoden, eikä valitusmahdollisuudet tiukan paikan tullen korkeammalle taholle onnistu yhtä vaivatta kuin nyt.
Olisikohan nyt valitettu tarpeeksi? Tänään, kun olen tarkemmin ajatellut eilistä tenttiä, sen kummallisia kysymyksiä ja omaa menestymistäni voin todeta, että olen tehnyt koulumenestyksestäni liian suuren numeron. Itse asiassa olen aivan hemmetin tyytyväinen siihen, kuinka tarkkaan luin opuksen läpi, vaikken sitä kautta osannut tenttiin kiitettävästi valmistautuakaan. Nyt kun päässäni seilaa menneisyyden suuret kirjailijat, kirjallisuuteen vaikuttaneet yhteiskunnalliset tapahtumat sekä yksittäiset taiteilijakohtalot olen todella iloinen ja ylpeä siitä puhtaan tiedon määrästä, minkä onnistuin lukemalla omaksumaan. Ensimmäistä kertaa elämäni aikana minusta tuntuu, että oikeasti tiedän edes jostain jotain!
14112008
”Kirjallisuuden lyhyt historia
On sanomattakin selvää, että kaikki kirjailijat ovat olleet oman aikansa ”väärinymmärrettyjä” ja kaikin puolin ”sorsittuja”, jonka vuoksi he ovat lopulta päätyneet joko vallanpitäjän tai kirkon, (pahimmassa tapauksessa kummankin) epäsuosioon. Antiikin muoti-ilmiö oli pakottaa kulttuurinimet itsemurhaan, (juomaan myrkkymalja) mikä kohtasi ainakin Demosthenestä, Senecaa sekä Petronius Arbiteria. Kun päästiin uudelle ajalle, myrkkymaljasta onneksi luovuttiin. Tosin silloin usein ne, joita ei karkotettu maasta, tuomittu kuolemaan, kadotettu tai kuljetettu työleireille Siperiaan, (Venäjällä on aina ollut ihailtava tapa käsitellä korkeakulttuurinsa edistäjiä!) tekivät itsemurhan maailmantuskan päästyä kasvamaan liian suureksi. Ne harvat, jotka halusivat ihan oikeasti pysyä elossa, suuntasivat heti Englantiin uskonnonvapauslain astuessa voimaan ja viettivät onnelliset eläkepäivänsä kahvihuoneissa.
Yksittäisiä merkittäviä ja ehdottomasti muistamisen arvoisia henkilöitä ovat esimerkiksi Victor Hugo, jonka yksityiselämä sävytti radikaalisti kirjallisuuden historiaa 1800-luvun alkupuolella. Ranskan romantiikka kääntyi lopullisesti realismiin vuonna 1829 kun Hugolle selvisi, että hänen vaimollaan on suhde hänen hyvän ystävänsä ja maan vaikutusvaltaisimman kirjallisuuskriitikon Charles-Augustin Sainte-Beuven kanssa. Ennen tätä renessanssin humanistirunoilija Clément Marot käänsi Vanhan Testamentin psalmeja ranskaksi ja joutui näiden vuoksi ongelmiin kirkon kanssa, (!?). Johann von Goethen vuonna 1774 julkaisema Nuoren Wertherin kärsimykset vei miehen myös ongelmiin ristipään kanssa, kun kirja julkaisun jälkeen nostatti saksalaisten nuorten miesten itsemurhat jyrkkään nousuun. Voi tosiaan todeta, että Goethe tieten tahtoen teoksellaan kiihotti nuormiehiä köyden jatkoksi.
Yhteenvetona voin todeta, etten ole aiemmin ollut näin vakuuttunut siitä, että kirjallisuuden historia on yksi iso säkki täynnä seinähulluja. ”
Kuten voitte tekstistä ehkä arvata, ensimmäinen tentti on nyt takanapäin. Menikö hyvin? Ei mitään tietoa. Olen vieläkin hieman hämmentynyt kysymyksistä, jotka tenttikuoresta eteeni ilmestyi. Luulin tosiaan, että yliopistossa opiskelija opetetaan hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia ja ymmärtämään ne, kaikkien tapahtumien alkulähteet, eteneminen sekä seuraukset - mutta ei. Sen sijaan on tärkeämpää, että napataan sieltä täältä kirjasta pieniä kontrollikysymyksiä kuten: Kuka julkaisi ja minkä nimisen kauhukirjan vuonna 1820? ja jos opiskelija tietää vastauksen, hän saa testistä 5/5 ja opettajalta ”hyvä!” -hihkaisun.
Osasin vastata kumpaankin tenttini kysymykseen mielestäni ok-tasoisesti, mutta kysymykset todella olivat pieni osa kirjallisuuden historiasta ja kotona tarkastettuani asiat opuksesta jouduin toteamaan, että todellakin ne veivät vain kymmenrivisen kappaleen verran koko 430 s. oppikirjan tekstimäärästä. Miten ihmeessä oppikirjan kymmenestä rivistä saa venytettyä esseevastauksen tenttiin ja käytettyä siihen kolme tuntia aikaa? Vai onko se tarkoitus vastatakaan konseptin verran niin kapea-alaiseen tehtävänantoon? Oli niin tai näin, istun täällä vieläkin suu auki ihmettelemässä.
Kahden viikon päästä saan vastauksen, rukoilen kolmosta rekisteriin. Jos menee alle tavoitteeni, hirvittää ajatus tentin uusimisesta, jos opettaja tenttii seuraavan samalla metodilla. Sehän tarkoittaisi, että joka ikinen nimi ja hiustenväri pitää kirjasta pistää mieleen ja kirjoittaa vielä muistiinpanot päälle. Huh, ei kiitos. Kirjoitin jo päälle kuusikymmentä sivua muistiinpanoja tuosta 430 sivusta sekä siitä vielä myöhemmin 24 sivun mittaiset referaattimuistiinpanot, joita sitten jankkasin viimeiseen saakka. Tällä tavalla toimien olen pitänyt itseäni suhteellisen tarkkana opiskelijana, mutta rajansa se on minullakin!
Paatokseni lopuksi vielä eräs erittäin asiaan kuulumaton sanoma: meillä on M:n kanssa tänään vuosipäivä! Aamulla herätessäni
tyynyn alla oli suloinen lahjakäärö.
11112008
Tänään alkoi joulu: kaupassa myytiin taas Fazerin unelmaista joulusuklaata. Se sokeri kelpaa myös tanskalaiselle, sillä viime vuonna asuessamme vielä Kööpenhaminassa tilasin ystävältäni kolme levyä kyseistä herkkua juhlapyhiksi ja paketin saatuani olin tyrmistynyt, kun M ehti viedä kolmesta levystä kaksi ennen kuin ehdin asiaan mitenkään reagoida. Minulle tästä joulusuklaasta on kehkeytynyt jonkinasteinen epävirallinen joulun symboli, mitä korostaa se, että sitä on saatavilla vain vuoden lopusta, eli punavihreään aikaan.
Minuun on iskenyt jokin kumma, sillä kun olin lukenut tänään tenttikirjan viimeiset 40 sivua, hilppasin kauppaan
ja täytin jääkaapin seitsemänkymmenen euron edestä, (okei, mukaan tuli myös mikrokupu sekä juuresharja). Kotiin päästyäni pesin pyykkejä, astioita, hieman asuntoa sekä viimeistelin makuuhuoneen. Nyt ovat verhot ikkunoissa ja Kaj Stenvall on ainoa esine lattialla, mikä odottaa pääsyä seinälle. M saa luvan laittaa sen, kun tulee kotiin. Tämä kaikki vallankumouksellinen tarkoittaa konkreettisesti kuitenkin sitä, että tästä rotankolosta on kehkeytymässä ihka oikea koti, kaksi huonetta on jo valmiina.
Muutenkin henkisestä virkoamisestani kertoo myös vastikään alkanut kotikokkailun halu. Kuten arvata saattaa,
mies on mennyt jo sekaisin ”gourmet” ruokieni takia, vaikka olen aloittanut varovaisesti tekemällä ensin
makaronilaatikkoa, jonka jälkeen siirryin kalasopasta kana-ananaspastaan sekä muihin pastaruokiin ja entistä eksoottisempiin mausteisiin. Ymmärrän, ettei pastaruoan tai varsinkaan lihamakaronilaatikon teko ole mikään kovin globaali saavutus, mutta haluan lukijoideni ymmärtävän, että minun tekemänä se todellakin on sitä, sillä aiemmin kaikki 20 vuoden aikana kokkailemani on päätynyt katastrofiin aina purkkihernekeiton lämmityksestä peruspullaan.
Yksityiskohta makuuhuoneesta.
Olen myös avannut silmäni potentiaalisten käärön täytteiden suhteen. Joululahjoja olen ostanut vasta siskoni muksuille, koska heille ostan joka vuosi ja joka merkkipäivänä vain kirjoja, eikä oivallisten nimikkeiden löytäminen ja ostaminen tuota minulle minkäänlaista päänkivistystä tai valinnanvaikeutta. Pukinkonttiin päätyy tänä vuonna lempikirjojani: Mauri KunnaanKoiramäen joulukirkko sekä Mimmi-lehmän edesottamuksia variksen ja pulkkamäen kanssa. Yhteensä tämä lysti maksoi minulle 13 euroa, kumpainenkin oli alekirjoja, joista tuli vielä lisäaleprosentti kassakuitin jatkoksi. Olen edelleen sitä mieltä, (vaikka kirjakaupalle työskentelenkin) että kirjat eivät saa maksaa liikaa, (kuten ei oikeastaan mikään muukaan oikeastaan saisi). On suorastaan järjetöntä, että uuden lastenkirjan pukatessa markkinoille hintalappuun pistetään hyvin mielin 25,90 e, mikä on aivan naurettava summa kymmensivuisesta kuvakirjasta!
Mitä tulee yksipuoliseen lahjomiseeni siskonmuksuille, sanottakoon, että suvussani on aina kiertänyt kuulutus, että muut ostavat kaikkea muuta, mutta Marissa hoitelee kirjapuolen. Farssi oli jo valmis, kun äitini oli käynyt ostamassa Mauri Kunnaan kirjoja minulta piilossa ja jouduin kirjakaupan hyllyjen välissä kyyristelemään ja käymään läpi Kunnaan tuotoksen kirja kirjalta äitini kanssa puhelimitse, sillä hän tietenkin oli jo unohtanut kirjojen nimet. Samalla sain vilkuilla hyllyjen yli siinä pelossa, että pomoni huomaa minun tekevän jotain muuta kuin suunnittelevan uutta esillepanopöytää insinöörin taidoillani.
Nyt kun kaikki pakollinen kouluhöösäys ja asunnonpuunaaminen on tehty, aion viettää lopun iltaa kotikokkaillen,
jälkiruokana tällä kertaa joulutorttuja, (tähtipiirakoita? mikä näiden oikea nimi on?) Fazerin joulu- sekä
piparkakkusuklaata että glögiä. Tunnelman kohottajaksi
voisi laittaa soittimeen Pähkinänsärkijää ja laudalle muutaman kynttilän. Ruoaksi aion loihtia
aiemmin mainitsemaani kana-ananaspastaa ja ihan huvin vuoksi voisin listata alle, mitä kaikkea siihen tulee
ihan sitä varten, jos jossain on minun kaltaisiani, kokkauksessa huolimattomia tumpeloita, jotka oikein ilahtuisivat tästä
pienestä, helposta sekä taivaallisen herkullisesta ohjeesta.
Kana-ananaspasta (annos kahdelle kahdeksi päiväksi)
n. 400-450 g kanansuikaleita
luomupastaa
2,5 dl ruokakermaa
n. 350 g pakastemaissia
yksi keltainen paprika
2 keskikokoista sipulia
purkillinen ananaslohkoja (n. 200g) Mausteet:
suolaa, mustapippuria, sitruunapippuria, chiliä, currya, Santa MarianChicken&Steak –mausteseosta.
Laita pastavesi kiehumaan, lisää siihen hieman suolaa. Ruskista kanapalat pannulla ja mausta.
Lisää pilkottu sipuli, kuullota. Laita pasta kiehuvaan veteen ja anna olla n. 10min, (riippuen pastasta, pussien kyljissä
lukee tarkka aika). Lisää kananpalojen sekaan ananas, pilkottu paprika ja maissi, lopuksi myös kerma, (voi myös kerman lisäksi kaataa osan ananasmehusta, joka tuo mukavaa lisämakua).
Anna koko hoidon hautua hiljalleen, mieluiten kannen alla lievästi kiehuen, kunnes pasta on valmista.
Ps. Jos ruokanne jostain syystä menee pilalle tai se on teidän mielestänne pahaa, olen pahoillani, en halua ottaa
siitä syytä! Eli kaikki uhkarohkea kokeilu siis omalla vastuulla!
09112008
Päässäni surisee. Ainejärjestön kokous oli keskiviikkona, jaossa oli hallituksen paikkoja kolme kourallista. Vastoin kaikkien odotuksia en haalinut itselleni mitään, vaan suuntasin koulusta kiltisti suoraan kotiin lukemaan ensiviikon tenttiin. Minulle taitaa tältä vuodelta riittää ihan pelkkä järjestön maksettu jäsenyys, lehteenkin voin alkaa kirjoitella toisena opiskeluvuonna, jos silloinkaan.
Postia ei ole tullut moneen päivään. Tanskassa tottui, että viikossa oli yksi armahdettu, postiton päivä ja silloinkin laatikkoon suhahti huonolaatuisia Vesterbron mustavalkoisia ilmaisjakeluja. Jouduin perjantaina paniikin herätessä soittamaan sähköyhtiölle ja itkemään laskujemme perään: Apua miksei meille tule laskuja!? Kävi ilmi, että sopimus on tehty muutaman kerran vuodessa laskutettavaksi, mistä minä en tiennyt hölkäsen pöläystä. Lupasivat kyllä lähettää laskun pian - ja rauhoituin viikonlopun viettoon.
Satuin myös langettamaan kirouksen ylleni. Luin ahkerasti kirjallisuuden historiaa eilen määrittelemäni sivumäärän, joten sain loppupäivän ”vapaaksi” koulutöistä. Ajattelin ehkä lukea jotain kirjaa tulevia koulutöitäni varten, järjestellä sekavan tietokirjahyllyn tai listata kirjani uudelleen kotisivuilleni. Makeanhimossani kuitenkin ahmin aiemmin tauollani tyhmänä ihmisenä appelsiinin, jonka hajua en ole saanut näpeistäni irti viimeisen neljän tunnin aikana. Ei kai tässä auta muu kuin palata koulukirjojen pariin, kun en netissäkään halua surffata ja herätä illalla tosiasiaan, että hukkasin monta hyvää tuntia turhuuteen ja aikaansaamattomuuden tunkiolle.
08112008
Mitä on nykypäivän glamour? Sitä, että 19 kesäinen neiti on luonut ”uraa” sekä kaapinut mainetta ja kunniaa iltatyttönä, seiskan tähtityttönä sekä strippannut Tampereella. Sen jälkeen sitä ollaankin jo uiskentelemassa Suomen jetset-bileissä ja kehutaan, kuinka pitkälle on päästy ja aivan omin avuin, (mitä nyt silikonirinnoista). Voisin painokkaasti alleviivata olevani samaa mieltä: näitä henkilöitä voi hyvällä maulla kutsua glamourmalleiksi, sitä suuremmalla syyllä glamourihmisiksi ja etenkin glamoursuomalaisiksi.
Päivän pointtini koskee kuitenkin, tästä sivunootista huolimatta, tämän päivän yhtä suosituinta tv-formaattia, Big Brotheria ja sitä, kuinka se on muuttunut tavisten henkisestä tulikokeesta puolijulkkisten edustus- ja oman itsensä markkinoinnin kanavaksi. Sekundajulkimoiden tulee näyttäytyä ruudussa vain muutaman jakson ajan ja sen jälkeen he voivatkin syystä tai toisesta lähteä talosta, itkeä medialle talossa vietettyjen päivien tapahtumista ja lopulta he keskittyä hyötymään tästä tapahtumasta ”oikeassa elämässään”. Pyrkyreille formaatin slogan on selkeä: Päivä BB:ssä ja sinua puhutellaan mediapersoonaksi! Talon alkuperäiset, silloin kun talossa vuosia sitten oli vielä aiemmin tuntemattomia persoonia, tie ei ollut näin helppo. Nyt Ruususet, Tukiaiset sun muut voivat soittaa tuotantotiimille ja pyytää ”päivää tai kahta BB-talossa”, jotta keltaisella medialla riittäisi kirjoittamista seuraavan kuukauden ajaksi ja itse pääsisi sitten leikkaamaan artikkelit omaan kokoelmaansa.
Ja mitkä helvetin uudet asukkaat? Eikö BB:n tarkoitus ollut alun perin, että joukko ihmisiä on muusta maailmasta eristettyinä, vain toistensa seurassa kuukausien ajan ja sitten mitataan, kuinka psyyke kestää? Ohjelma on muuttunut ilmaiseksi mainoskanavaksi, mutta niin se taitaa olla: TV sai oman Seiskansa, nimittäin Big Brotherin.
07112008
Turun yliopiston humanistinen tiedekunta on julistanut ensikevään pääsykoeaikansa, -paikkansa ja -kirjansa. (Hmm, kunpa julkaisisivat myös kevään opetussuunnitelmat yhtä vikkelään, niin voisi muitakin suunnitelmia jo kevääksi tehdä!) Minun osaltani mielenkiintoisia pääsykokeiden listasta ovat yleisen kirjallisuustieteen, kotimaisen kirjallisuuden, kulttuurihistorian sekä taidehistorian pääsykoekirjat. Sinänsä hullunkurista, mutta oikein harmittaa, ettei ole hakemassa yleistä kirjallisuutta opiskelemaan ensivuonna, ihan vain upean pääsykoekirjan takia! Ostin tuon Päivi Kososen, Hanna Meretojan ja Päivi MäkirinnanTarinoiden paluu - Esseitä ranskalaisesta nykykirjallisuudesta -teoksen viime vuoden huhtikuussa, (noin viikko kaksi kirjan ilmestymisen jälkeen) ja ahmin sen hetkessä. Ranskalaisen kirjallisuuden kurssikin koululla järjestetään, jonka jouduin sydän verta parkuen jättämään jo suureksi kasvaneen työmäärän alla.
Samalla uusien pääsykokeiden tietojen julkaisu herättää ilkeän koputuksen niskassa. Olenko minä muka ollut jo vuoden yliopistossa? Enhän minä ole saanut mitään aikaiseksi. Ja sitten uudet jo kipittelevät pitkin koulun käytäviä eksyksissä ja minun pitäisi heitä osata neuvoa ja kertoa, miten homma toimii, kun itsekin vielä tunnun olevan yhtä ulkona kuin viikko ennen opintojeni aloittamista. Sitä paitsi en ole vieläkään päässyt irti siitä vakaasta uskomuksestani, että yliopistoon minut hyväksyttiin vain säälistä. Ehkä pääsen tunteesta kolmen ensimmäisen opiskeluvuoden aikana, ehkä en.
Minulla ei ole mitään fiksua sanottavaa. Olen lukenut liikaa Kirjallisuuden länsimaista historiaa. Vielä hetki sitten minulla oli vaikka miten vallankumouksellisia ja mullistavia ajatuksia pieni pääkoppa täynnä, mutta jotenkin kummasti ne kaikki katosivat heti, kun avasin OO:n, (open officen) ja aloin tykittää näppäimistöä. Tai sitten olen vain vieläkin poikki tämän päivän villistä asiakaslaumasta, joka hyökkäsi jalkojani puremaan isänpäivän kunniaksi. Paketoin varmaan kirjakauppiasurani ennätysmäärän Jari Tervoja ja Karin Ehrnrootheja!
01112008
Vettä satoi koko päivän niin paljon, että kiiruhdin himputin nopeasti luovan kirjoittamisen tunnilta kirjastoon ja sieltä kotiin. Pistin miehen ruokaostoksille, minulle riitti, että kastelin kenkäni jo kahdesti. Samalla haaveilin työntäyteisestä ja
aktiivisesta Halloween-viikonlopusta, joka päättyikin moraaliseen rappioon koululaitosta kohtaan ja yhden elokuvan katsomiseen, minkä vuoksi unirytmi heitti häränpyllyä ja tuli taas syötyä pakastepizza.
Kotona odotti lehti, jossa oli julkaistu juttuni, (siis se, joka vahingossa meni kahteen julkaisuun, eikä kumpikaan media halunnut vetää juttua pois, joten painoon meni ja nyt teksti on tuplaprintattu). Hämmästyksekseni hetken sivuja silmäiltyäni huomasin, ettei tämä lehti ollut käsitellyt juttuani kielelliseltä puolelta juuri ollenkaan, kun taas ensimmäinen leikkasi pois muutaman kappaleen,
muunteli lauseita sekä vaihtoi otsikon. Sen lisäksi tästä lehdestä juttu vei huimat kaksi aukeamaa, josta yllätyin suuresti.
Toinen huima piristeruiske oli luentopäiväkirjan palautus kommentteineen, josta tämä opettaja oli antanut arvosanaksi
4+. Kurssin arvosanaksi tuli siis 4, mikä on kumma huomioon ottaen, että luentopäiväkirja oli elämäni ensimmäinen
eikä minulla ollut haisuakaan yhdeksän sivua veren maku suussa pakertaessani, mitä siihen tuli oikeasti lopulta kirjoitettua.
Ainakin tämä sitten siveli edellisen kirjoitukseni analyysin tuottamaa haavaa hetken. Tsemppaamisen varaa silti
koulunkäynnissäni on, se on varma.
Niinpä sitten aloitin hienosti ”urani” kohti parempia koulunumeroita syventymällä koko illaksi uuden
ulkoasun tekemiseen ja sen koodaamiseen. Olen oikea unelmaoppilas… Yritin oikeasti, siis aivan tosissasi tehdä
koulujuttuja, tenttiin lukea ym. mutta aivoni olivat niin väsyneet raskaan viikon jälkeen, että ajattelin palkita
itseni käyttämällä ilta hyödyksi luovassa mielessä, minä kun olin jo lopen kyllästynyt vanhaan ulkoasuun, (ja saman voivat
allekirjoittaa varmasti muutama muukin sivuillani vieraileva).
Täytyy myöntää, että alan olla erittäin kyllästynyt myös sivujeni sisältöön ja haluaisin ryhtyä toimeen niiden uudistamiseksi
vaikka saman tein, mutta ikävä kyllä taitaa tuo koulu olla niin tärkeässä asemassa, että aion lukea tulevaan tenttiin ensin,
kun tässä jo on laiskoteltu yksi ilta ja nyt jopa puhkun energiaa, jolla koulunkäynti sujuisi varmasti rattoisasti, (niin, se
motivaatiohan on sitten aivan toinen asia, jokainen voi varmasti kysyä itseltään, tekisikö mieluummin kotisivujaan vai
sillä hetkellä puuduttavalta vaikuttavia koulujuttuja).
Uskokaa minua, kirjallisuustiede on oikeasti mukavaa, mutta taidan olla vain hemmetin hukassa juuri nyt. Sekä työmäärän ja
kaiken yleisen elämisen rutiinin kanssa. Motivaatiotakin varmasti olisi, mutta kun mieli on niin hämmentynyt päivästä toiseen,
enkä tiedä, miten sen karkottaisi itsestään ja saisi saksalaisen sotilaskurivaihteen päälle.
Maailman parhain musiikkivideo, tässä sitten voikin testailla tietojaan, että tunnistaako kaikki viisi kuuluisaa italian oopperan sankaritarta (okei, yksi viidestä on ranskalaisen oopperan päätähti, mutta silti), jotka pätkässä on esitelty :) Tällaisia musiikkivideoita lisää!
30102008
Olen kilon päässä ihannepainostani, (siis ei mitään virallista, ihan vain oman pääni mukaan laitettu ihannepaino). Vaaka on vaihtanut helmikuusta kymppien lukeman yhtä pykälää alaspäin ja viimeinkin minulla ei ole ainuttakaan vaatetta, joka ei minulle mahtuisi. (Minulla on nimittäin paha tapa, että vaikka painaisin 53 kiloa, ostan koon liian pienen vaatteen ihan vain sen ajatuskulun mukaan, että ”kyllähän tässä nyt hieman voi vielä laihtua”, joten kaappini pursuaa vaatteita, jotka eivät ole aiemmin minulle ihan melkein mahtuneet, mutta nyt solahtavat helposti päälle ja jopa sopivat vartalonmuotooni). Voisin siis sanoa, että olen melkein tavoitteessani, viimeisestä kilosta en aio ottaa stressiä, aion pudottaa sen omalla painollaan, (kuulostipa kummalliselta) jos nyt on edes lähteäkseen.
Sain hieman noottia koulusta, näköjään en panosta tarpeeksi vaikka tuntuu siltä, etten mitään muuta kotona ollessani tee kuin koulujuttuja. Siis pieni korjaus: ei vain tunnu siltä, etten tekisi, vaan en myöskään tee, sillä en katso ollenkaan televisiota, en surffaile internetissä tai lue lehtiä saati muuta kuin koulukirjallisuutta, eli ihan rehellisesti mennään koulu-työ-koulu-nukkumaan -akselilla päivästä toiseen. Ikävää, ettei sekään näytä riittävän. Miksei koskaan mikään riitä!? Heti kun ihminen ajattelee ottavansa ”rennosti” ja nukkuvansa kahdeksan tunnin yöunet viiden sijaan, tulee suurempi auktoriteetti sillä sekunnilla syyllistämään ja kiljumaan, että töihin siitä laiska paska. Karmea totuushan oli se, että sain
analyysityöstäni 3/5 sekä epämääräistä muminaa opettajalta, kuinka minulla ei ole kurinalaisuutta. Miten kirjallisuusanalyyseissä voi olla kurinalainen, kun koko
tieteessä ei ole onnistuttu määrittelemään ensimmäistäkään käsitettä yksimielisesti? Olisi pitänyt ottaa opettajan kanssa painiottelu...
28102008
Sain kurssilaisilta ihan mukavaa palautetta, joten päätin laittaa yhden luovan kirjoittamisen perusopintojen työni
kotisivuilleni kaikkien pällisteltäväksi. Kyseessä on oopperalibreton synopsis, joka tuli väsättyä puolessa tunnissa
ennen deadlinea, maksimipituus jutulle oli kaksi liuskaa. Nyt pitäisi saada yksi proosan kirjoittamisen kurssin
työ valmiiksi huomiseksi, inspiraatio tasan nolla, eikä jo kirjoitettu tekstin tynkä edes lunasta tehtävänantoon
asetettuja kriteerejä. Voihan mörkö, haluan hajota.
Taidan alkaa jo tottua tähän, mielisairaan hienoon opiskelijaelämään - ja taidan jopa nauttia siitä. Perjantai kului töissä ja deadlinetyötä väsätessä, lauantai kului töissä ja sen jälkeen oikeankokoista plafondia etsiessä ylikansoitetussa ostoskeskuksessa. Tämä päivä onkin sitten vierähtänyt Kirjallisuuden länsimaista historiaa antiikista modernismiin-kirjan parissa 72 sivun verran. Tuohon onkin mennyt melkein koko päivä, eikä se lukeminen sitä aikaa vie, vaan muistiinpanojen kirjoittaminen. Kirjaston kirjaan en uskalla viiruakaan tehdä sivuille, (enkä kyllä vaikka olisi omanikin) joten kirjoitin hullun vimmalla 12 sivua muistiinpanoja tietokoneella. Tenttiin on onneksi vielä kaksi ja puoli viikkoa aikaa, joten enköhän tuon ehdi käymään läpi. Vain yksi opus, mutta olen silti paniikissa, kun tentti sattuu olemaan ensimmäinen.
Ihan kaikkea en saanut tämän periodivapaan aikana tehtyä, mutta sitäkin enempi psyykkistä työtä itseni hyväksi. Työn olen mieltänyt mukavana rentouttavana ja stressinpoistajana rahanansaitsemisen sijasta ja jaksan viimein nauttia koulutehtävistäni. Heräsin viimein siihen ajatukseen, että tätä minä todellakin haluan opiskella - ja panostaa siihen. Nyt tartun koulukirjaan mielelläni, mutten saa raivaria, mikäli aika ei meinaa riittää. Yksi kurssin poisjättö teki ihmeitä ja ehdin työskennellä helposti koulun ohella sekä kirjakaupassa että -kahvilassa.
Alan kaivata jo uutta ilmettä näille sivuille. Olen jo yrittänyt muutamaa ulkoasua vääntää, mutten ole koskaan tyytyväinen ja
silti joka kerta sivuille tullessani kiristelen hampaitani nähdessäni tämän ummehtuneen ulkoasun. No, saakoot hetken odottaa, vaikken
jaksaisikaan.
Hei olen täällä taas (kyselin siitä jätitkö Tanskan...) ja olen nyt kyselemässä ihan vain sellaista,
kun minulla on eräs kirjoitusprojekti ja olen sijoittamassa sitä mahdollisesti Tanskaan, mutta minulla ei ole
hajuakaan heidän peruskoulusta jne. Onko siis heidän peruskoulu + lukio + ylemmät asteet suunnilleen samanlaisia
kuin meillä vai ihan eri maailmasta? Kiitos etukäteen. :)
On heillä ihan samalla lailla aina ylioppilaskirjoituksia myöten. Ainoat erot ovat ehkä se, että kirjoitukset ovat pitkällä
kesällä (kesäkuussa) ja valmistuminen yleensä kesäkuun lopulla. Yliopistoihin mennään sitten lukion papereilla, ei niinkään
pääsykokeiden kautta kuin Suomessa, (toki Suomessa että Tanskassa poikkeuksia tämän asian suhteen, mutta vallitseva käytäntö
on tuo). Muilta osin koulutus on aika pitkälti samanlainen. Toivottavasti tietoni auttoivat yhtään projektissasi!
