Vivé la vie

huomenna ; 15052009

APUA! Huoneessani on tuntematon eläin!

Lauantaina 16.5 kello 13.00 alkaen Hansakorttelin Suomalaisessa Kirjakaupassa on Turun yliopiston luovan kirjoittamisen opiskelijoiden neljännen kirjamuotoisen antologian julkistamistilaisuus. Luvassa lasillinen kuplivaa, lausuntaa sekä päätoimittajat kertovat hieman kirjan syntyprosessista.

”Huoneessani on tuntematon eläin – kirjoituksia seksuaalisuudesta” sisältää 24 raikasta tekstiä niin proosa-, draama- kuin runomuodossa.

Antologia maksaa 4 euroa ja sitä myyvät Turun keskustan Suomalainen Kirjakauppa, Vanhalla Suurtorilla sijaitseva Kirjakahvila sekä Turun yliopiston Yleisen kirjallisuustieteen toimisto. Tulevaisuudessa kirjaa voi ostaa myös Kammio ry:n internetsivuilta sekä muiden yhteistyökumppaneiden liikkeistä. Myös minuun voi ottaa yhteyttä, jos kyseisen antologian haluaa.

Kaikki paikalle!

stalkkaavat työnantajat ; 13052009

Viime aikoina on käyty kovaa ja poleemista keskustelua siitä, millaisen kuvan ihminen antaa itsestään verkossa. Tämä keskustelu on lähinnä käyty dialogina pääni sisällä, mutta tuonpa asian esille siitä huolimatta, sillä muistan joitain hajakeskusteluja siellä täällä aiheesta lukeneeni.

Nykyään tunnutaan olevan huolissaan nuorista, jotka ovat huolimattomia nettikäyttäytymisessään, esimerkiksi jakaessaan henkilökohtaisia tietoja verkkosivuilla tai lisäämällä säädyllisyyden rajamailla olevia kuvia erilaisiin gallerioihin. Nyt näyttämöllä eivät ole enää pedofiilit ja muut mielenvikaiset, vaan kehiin on astunut myös työnantaja: hän syöttää uuden työnhakijan nimen heti Google-kenttään työhakemuksen kolahtaessa postiluukusta ja auta armias jos henkilöllä sattuu olemaan rivosuinen kaima, joka heiluu netissä epäilyttävillä sivuilla rääkymässä ja osoittamassa sosiopaattisuuttaan. Netti on korvannut puskaradiomenetelmän, eikä suosittelijoita kohta enää tarvita, (koska ne aina imartelevat huonojakin työntekijöitä, tietysti). Internetistä on tullut uusi oraakkeli, jonka avulla työnhakijasta voi kaivaa erilaisia tietoja irti ilman kasvotusten käytävää haastattelua.

Tästä tuli sitten mieleeni, millaisena minä näyn muille tämän verkkosivun kautta. Olenko kenties menettänyt mahdollisen haastattelukutsun tai työpaikan sen jälkeen, kun työnantaja on surffaillut sivuillani? Näynkö minä ylipäätään positiivisessa vai negatiivisessa valossa domainini kautta? Minä en ehkä ole oikea ihminen vastaamaan tämänkaltaisiin kysymyksiin, joten en voi todeta muuta kuin että ei harmainta aavistusta.

Okei, pakkohan se on myöntää, etten minä aina välttämättä ihan maailman normaaleimmalta ihmiseltä vaikuta. Voiko minua siitä syyttää? Ehkä haluan pitää internetsivuni mahdollisimman taiteellisina ja olen varma, että työnantaja, joka ymmärtää jotain taiteen päälle, ei koe minua mielenvikaisena. Satun vain pitämään absurdista, surrealistisesta, osin abstraktistakin taiteesta ja olen ylpeä inhostani realismia kohtaan, (kuka taiteilijasielu ei olisi?). Ja se tekee minusta huonon työntekijän? Ehkä muualla, mutta ei minun alallani.

Olen halunnut pitää domainini sellaisena, jonka kanssa voin revitellä, kokeilla rajojani ja tuoda kaikki hulluimmat ideani esille, joko kirjoitetussa tai visuaalisessa muodossa. Se ei siis missään nimessä ole: "tällainen olen, ota töihin" -manifesti, ja sylky päälle.

Nyt kun ajattelen asiaa tarkemmin, niin en edes ymmärrä miksi minun pitäisi pitää kotisivuni "mahtavan työpersoonani virallisena esittelysivuna". Olen luova ihminen, hemmetti, joten miksi en siis saisi olla luova kaikessa siinä hyvässä, pahassa, sairaassa, narsistisessa, sosiopaatillisessa ja originaalissa ekspressiivisyydessä, jollaisena se minusta lähtee. Kotisivuni eivät ole missään nimessä mikään virtuaalinen cv, (vaikka sellainenkin täältä löytyy, tosin ei reaaliaikaisena) vaan leikkikenttä, jossa saan toteuttaa itseäni ilman rajoja. Jos työnantaja kokee luovuuden ja innovatiivisuuden negatiivisena piirteenä ihmisessä, niin en ole varma, olenko oikea henkilö työskentelemään hänelle.

Ehkä kirjoituksestani käy liiankin selkeästi esille, etten oikein pidä ajatuksesta koneen takana stalkkaavista työnantajista, jotka luulevat internetin salojen paljastavan heille kaiken oleellisen työnhakijasta. Minä ainakin toivon cv:ni riittävän niille, joille sitä tarjoan, loput asiat he voivat kysyä, mikäli jotain jää epäselväksi. Sillä se, millaisia kotisivuja teen ei kerro millään tavalla siitä, millainen olen työntekijänä. Se ehkä kertoo jotain tavastani katsoa ja kokea ympäröivää maailmaa ja jotain harrastuneisuudestani, mutta ei mitään siitä, millä tavalla myyn asiakkaille kirjoja kirjakaupassa tai käännän vihaisen asiakkaan taas tyytyväiseksi. Minä en sekoita yksityiselämääni työhön, joten vaikka antaisin itsestäni kuinka mielipuolisen kuvan tahansa näillä sivuilla, kyseessä on silti vain vapaa-ajan ja internetin minulle luoma maski, jonka voin kaikessa taiteilijan ylhäisessä yksinäisyydessä vetää ylleni kun siltä tuntuu.

antologian äänimainos; 12052009

Hehkeänä edessäni kukkiva loma ei ole vielä avannut fiktioputkea. En siis ole kyennyt kirjoittamaan oikein mitään vielä, vaikka kesän aikana siihen pitäisi paneutua. Sen sijaan olen siivoillut asunnossa ympäriinsä, pessyt pyykkiä, juoksennellut kirjastossa hakemassa tenttikirjoja, erotellut myytäväksi joutuvia tavaroita ja yrittänyt päästä eroon viimeisistä nurkassa lymyävistä muuttolaatikoista. Niin, ja olen kokkaillut. Ihan vain tekemisen puutteen takia.

Pitäisi kirjoittaa ylös asioita, joita aion luovasta kirjoittamisesta kertoa kirjanjulkistamisissa lauantaina. Tänään sattui muuten kummia kun kävin metsästämässä mustetta tulostimeen ‒ sitä ei löytynyt, mutta satuin kuulemaan "Huoneessani on tuntematon eläin" -antologian äänimainoksen! Aika siistiä, en tullut ajatelleeksi, että Hansassa raikuisi meidän mainos pitkin viikkoa. Ehkä se saisi houkuteltua enemmän ihmisiä paikalle. Myös Suomalaisen kirjakaupan internetsivuilla on mainos julkistamistilaisuudesta heti Jarkko Niemisen alapuolella.

sisäisesti kaunis kala ; 10052009

Sain viimein uuden ulkoasun päivänvaloon, (jota se ei tosin välttämättä kestä). Olen maaliskuun ensisäteistä lähtien kaivannut jotain uutta sivuille, eikä sisältöä tietysti ole ollut inspiraatiota uudistaa, kun naamavärkki on ollut sama jo puolen vuoden verran. Tulihan tästä odotettua synkempi, mutta sitäkin miellyttävämpi. Seuraavaksi alan kunnon kesäremppaan sisällön suhteen, nyt kun aikaakin on ihan mukavasti. Ajattelin kuitenkin edetä askel kerrallaan ja siksi julkaisin ulkoasun jo nyt odottamatta sisällön uusiutumista, (sitä se kun ei tee itsestään, ikävä kyllä). Eli kalan sisukset ovat tällä hetkellä vielä mukavan sekava sillisalaatti.

Perjantaina alkoi kesäloma, josta hieman mainitsin tuossa aiemmassa kirjoituksessani. Huomasin jo eilen, kuinka huono olen laiskottelemaan, joten kasasin itselleni pienen listan niistä asioista, joita haluaisin kesän aikana saada aikaiseksi. Koko kesää nyt kun ei ainakaan voi tuhlata vain oleskeluun, se olisi jo täysin absurdia.

Aikaa minulla on neljä kuukautta ja täytyy myöntää, että hiihto- ja syysloman puuttuminen eivät ollenkaan haittaa, kun kesäloman saakin nauttia kaksin verroin pidempänä kuin yleensä. Huono työtilanteeni ei enää haittaa juuri, sillä hajavuorot ovat nekin parempia verrattuna niihin, jotka jäivät kokonaan ilman työtä. Kelaltakin tuli hyväksyvä päätös kesätuen suhteen, joten voin olla suhteellisen rauhassa.

Muuten, satuin tänään tekemään mukavan löydön kerrostalomme eteisaulasta. Siellä on pieni pino kirjoja, joista joku tuntematon sielu haluaa päästä eroon, (ei, kyse ei ole bookcrossingista, vaan silkasta hylkäyksestä ilman sen suurempaa järjestelmällisyyttä). Tästä kirjapinosta huomasin seuraavanlaisen teoksen: Vihtori Laurila: Suomen rahvaan runoniekat sääty-yhteiskunnan aikana osa 1. yleiset näkökohdat. Kirja on vuodelta 1956 ja vielä Suomalaisen kirjallisuuden seuran painattama.

Suomalaisen kirjallisuuden seura 1956. Taustalla Aleksis Kiven Nummisuutarit ja Danten Jumalainen näytelmä.

Tokihan tuo hyllyyni lähti, kun ei sitä kukaan muukaan varmasti halunnut. Kotona selailin opusta hieman, todella söpöä vanhan mallista kirjallisuudentutkimusta. Kutsutaan sitä vaikka päivän löydöksi, tosin löydän jotain ehkä kerran vuodessa, jos sitäkään.

kevään viimeinen tentti ; 08052009

Satyyri I.09 on ilmestynyt! Se sisältää kirjoittamani kirja-arvostelun Elina Halttusen esikoisteoksesta Saaressa kaikki hyvin. Satyyrista kannattaa antaa palautetta lomakkeen kautta, sillä kaikki kehitysideat otetaan kuuleviin korviin.

-------- mainoskatko ohi --------

Tänään oli viimeinen tentti ja lyriikan analyysityön palautus. Tällä kertaa osasin pitää analyysin sopivassa mittakaavassa; lopullinen sivumäärä oli 12. Tentti sen sijaan sujui odotettua paremmin, sillä koetuksen jälkeen en a) ennustanut maailmanloppua, b) hypännyt Aurajokeen hukuttautumistarkoituksessa tai c) saanut hermoromahdusta. Kolmesta kysymyksestä ensimmäinen meni leikiten, toinen hieman harkiten ja kolmas heittäen. Energia oli jo aivan lopussa kolmatta vastausta rustatessa, nojasin vain käteeni ja olin puolimakaavassa asennossa vastauspaperin yllä. Tein järjettömiä huolimattomuusvirheitä enkä osannut kirjoittaa sanaa kotiopettajattaren tarkastamatta ja tavuttamatta sitä viittä kertaa ennen paperiin rustaamista. Tekstiä luonnistui yhteensä 11 sivua. Koekysymykset on lueteltu alla:

Runokysymys siis diskautui tällä kertaa, sillä vain kolmeen tuli vastata. Nyt vielä kaksi viikkoa tulosten odottelua, sitten voin rimpauttaa yleisen kirjallisuustieteen toimistoon ja pyytää kokonaisarvosanan perusopinnoistani. Olo on kevyt. Sain muuten tänään tietää draaman analyysikurssin numeroni. Aion pitää palaverin opettajan kanssa vielä, sillä sain siitä katastrofaalisesta Molière-analyysistä vitosen. Pitää sopia erikseen jokin aika kurssin vetäjän kanssa, koska hänen päivystysaikanaan varmasti koko kurssi on siellä jonossa.

Olo on kevyt. Kevyt. Nyt alkaa kesä ja ennen kaikkea loma. Lauantaina on vielä antologian julkkarit, se vähän jännittää. Lupasin antologiatoimikunnalle höpistä kirjakaupan yleisölle jotain ennen kuin päätoimittajat kertovat projektin kulusta ja tekstien lausuminen alkaa. Pitää muistaa käydä ostamassa Pommacia ja pieniä mukeja, jos sinne vaikka sponsoreja eksyisi.

06052009

Perjantain tentin teokset on nyt luettu ja analyysi on viimeistä viilausta vailla valmis. Pituudesta tuli 11 sivua, saattaa venähtää vielä kahteentoista. Kun koneella oli istuttu jo viidettä tuntia analyysin parissa, alkoi silmiä kivistää ja hermot rakoilla. Heitin vaatteet niskaan ja kävin postittamassa äidille äitienpäiväkortin. Samalla noudin postista SKS:ltä tilatun kirjapaketin. Sisältö koostui ‒ mistä muustakaan ‒ kuin koulukirjoista:

Näiden pariin sitten sukellan, kunhan viimeinen kouluasia on pois päiväjärjestyksestä, samoin kuin antologian julkkarit. Enää kolme päivää koulua, sitten kaikki on ohi. Olen ollut hyperaktiivinen sen verran, että huomasin tänään olevani jopa opiskelusuunnitelmaa edellä. Kaikki on mallillaan, voin ottaa loppuillan melkein kokonaan vapaaksi. Outo tunne.

Tästä kirjasta olin erityisen iloinen, hintaa sillä oli vain 5 euroa.

Siskolla oli tosiaan häät tuossa menneenä viikonloppuna, mutta palaan häihin ja pistän kuvaa tänne myöhemmin, kunhan saan nämä viimeiset koulujutut alta pois. On paljon kivempi kirjoitella juhlavia ja pitkiä kirjoituksia, kun päässä eivät risteile uskonnonpilkkasotarunot ranskan kielellä. :)

30042009

Viikonloppuna on siskon häät, lähdemme tänään M:n kanssa vanhempieni luokse. Vietämme siellä vapun, loppuviikon ja tulemme takaisin kotiin sunnuntaina. Karmeasti pitäisi lukea tenttiin viikonloppuna, myös hääohjelma on kontollani. Yritän kuitenkin pitää pääni kylmänä, (ei onnistu koskaan) ja selvitä tilanteesta. Toivotan kaikille hyvää vappua.

27042009

Kesä on jo oven takana. Olemme M:n kanssa käyneet pitkillä kävelyillä joen luona viikonlopun aikana ja ostimme eilen kevään ensimmäiset jäätelöt. M halusi makeaa mansikkaa, minä salmiakkia. Se oli hyvää, syön jäätelöä aivan liian harvoin.

Sain keksittyä lyriikan analyysilleni aiheen. Käännettyäni ensin tuskalla Apollinairen kuvarunoja päätin tarttua sodan kuvastoon ja sen suhteesta kuvien visuaalisuuteen. Opettaja hyväksyi aiheeni ja toivotti onnea. Eilen sain niin kovan pistoksen, että kirjoitin kolmessa tunnissa, (aikavälillä 22‒01) kuusi sivua analyysiini tekstiä pakollisesta kymmenestä. Tekstin sinänsä ei ole mitään korkeatasoista, mutta ainakin sain tekstille jo selkeän rakenteen, oikeat väliotsikot, kappaleet sekä kirjattua kaikki ideani, joita olen runoista saanut. Eli siis; analyysi on uudelleenkirjoitusta ja hiomista vailla valmis. Täyte tekstillä jo on sekä muoto ja otsikko, enää vain tekstin hiominen luettavaan kuntoon.

Proosan analyysin kirjoittaminen meni syksyllä ohi sekasortoisessa räveltämisessä, kevään draaman analyysiin taas valitsin liian epämiellyttävän näytelmän sekä vaikean aiheen. Lyriikkaa pelkäsin jo syksystä lähtien, (oman runouteen nurinkurisen suhteeni takia) mutta nyt se luontuu aivan lähes kokonaan ongelmitta, ja vielä kaiken lisäksi nautin sen tekemisestä. Olen aidosti innostunut sen vuoksi.

Vein kesätukihakemukseni koulumme opiskelijapalveluun, päätös tulee muutaman viikon kuluttua. Laitoin hakemukseen tekeväni kesällä opintoja 16 opintopisteen edestä. Sen pitäisi riittää, kun viittätoista vaativat kesäkuukausilta. Jos hylkäävät hakemukseni, soitan ja kysyn miksi. Seuraavaksi täytän uuden hakemuksen, jossa on sadan opintopisteen suunnitelma ja gradu mukana.

Ensi viikon perjantaina on tentti: kaunokirjapaketti B. Luen parhaillaan Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa -novellia. Ihanaa lukea viimein jotain, missä ei paru tai mikä ei muuten ahdista aivan vietävästi ja pistä oksettamaan. Tosin on minulla vielä 20 sivua tuota jäljellä, joten kaikki voi vielä muuttua. Outoa ajatella, että tuon tentin jälkeen kaikki on ohi ja kesäloma voi alkaa. Lyriikan analyysityö pitää palauttaa samana päivänä ja tipautan sen toimistoon ennen tentin alkua, eli virallisesti iltapäivän tentti on viimeinen kosketukseni kouluun tältä keväältä. Ajatus ihastuttaa ja ahdistuttaa. Ollaanko jo niin lähellä kesää? Ikuista vapautta harjoittaa niitä lajeja, joita rakastaa ja joihin haluaa panostaa, (muutamaa kesätenttiä lukuun ottamatta).

23042009

Siinä se nyt on, valmiina ja tyylipuhtaana. 14 sivun verran analyysiä nimellä "Sosiaalisuuden ongelma Molièren näytelmässä Ihmisvihaaja". Saa nähdä, minkälaista arvosanaa tulee, etenkin kun juttelin kurssitoverini kanssa ja hän sanoi eläneensä luulossa, että analyysin piti olla 8-10 sivun mittainen, minä sen sijaan 10-12 sivua ja senkin yli vedin kirkkaasti kahdella paperiliuskalla.

Eilen loppui kotimaisen kirjallisuuden lyriikan analyysi, (se jossa piti tehdä Heli Laaksosesta ja Johanna Venhosta analyysit). Sain kurssista arvosanaksi viisi. En odottanut, että osaisin analysoida runoutta, koska se tuntuu niin käsittämättömältä verrattuna proosaan tai draamaan. Olo on ihan mukava, nyt kun saisi vielä tehtyä soveliaan ja kattavan analyysin Apollinairen kuvarunoista, (joita en ole vieläkään suomentanut) yleisen kirjallisuustieteen puolelle. Deadline on kahden viikon päästä.

Turun muutamassa pienessä paikalliskirjastossa on ollut tällä viikolla poistomyyntejä, ensimmäinen oli Martin kirjastossa aikavälillä maanantai-keskiviikko ja toinen on Mikaelin kirjastossa torstaina ja perjantaina. Maanantain tentin vuoksi en päässyt Martin kirjastoon vasta kun tiistaiaamuna ja täytyy myöntää, paikkahan oli kuin taivas maan päällä. Olin tyhmyyksissäni nostanut vain kaksikymppisen automaatista ja käteisosto oli ainoa mahdollinen vaihtoehto. Sain lopulta 13 erittäin hyväkuntoista kirjaa matkaani, jotka kannoin selkä vääränä kotiin, (paikat ovat vieläkin jumissa ponnistusten aiheuttamina).

Mikaelin 11 kirjan pino maksoi 19 euroa, Martista ostetut 13 kirjaan yhteishintaan 18 euroa.

Mikaelin kirjastoon mentyäni olin hieman valveutuneempi kuin ensimmäisessä myynnissä. Menin paikalle ennen kello kymmentä, olin ottanut kolme kassia mukaani ja varannut rahaa neljäkymmentä euroa. Martin kirjaston jälkeen se oli kyllä pettymys: kirjat olivat kalliimpia, huonokuntoisempia ja mielenkiintoisia kirjoja oli vähän, (Martin kirjaston valikoima oli ollut niin ihana, että olisin voinut parkua siellä tehdessäni raakaa valintaa ostettavien kirjojen välillä). Ihmismassa sen sijaan tuntui Mikaelissa olevan kaksinkertainen, eikä sisällä päässyt hyvin edes kääntymään. Ainoa hyvä puoli oli oikeastaan se, että sain ostettua haluamiani kirjatukia tällä kertaa, koska ne jopa jaksoi kantaa kotiin saakka, lähellä kun asun.

Täytyy myöntää, että harmittaa ne kirjat, jotka jätin Martin kirjastoon fyysisen kuntoni ja rahojen riittämättömyyden takia. Martin kirjaston valikoiman jälkeen oikein harmitti Mikaelin kirjaston nuhjuiset ja vinot kirjat, joista pyydettiin kaksi euroa kun Martissa iso osa vuonna 2008 painettuja, lähes koskemattomia kirjoja ladottiin kassiin euron hintaan. Sen lisäksi oli Marcel Proustia, Baabel-sarjan kirjoja sekä klassikoita järjettömän paljon.

No, kirjakokoelmani kasvoi kuitenkin monella koulussa käytettävällä kaunokirjalla, mukaan eksyi jopa muutama kirjallisuustieteen opuskin, esimerkiksi Pertti Lassilan kokooma ja Gaudeamuksen vuonna 2008 painama Syvistä riveistä : kansankirjailija, sivistyneistö ja kirjallisuus 1800-luvulla hintaan 2 euroa.

18042009

En ole viime aikoina puhunut antologiasta juuri paljoakaan. Se on tällä hetkellä taitossa, ehkä jo painossa asti, vai menikö se sinne vasta kuun lopulla ‒ en muista. Olen pitänyt asian hiljaisuudessa muutamaa lähipiirin henkilöä lukuun ottamatta, en oikein itsekään tiedä miksi. En kai halua hihkua asiasta tai tuoda muutenkaan sitä esille, ennen kuin minulla on konkreettinen läpyskä kädessä. Ehkä vasta sitten ymmärrän kaiken paremmin, selkeämmin ja voin huoahtaa, että kaikki on viimein takanapäin. Vaikka alku ei näyttänyt kovin suosiolliselta, sain kuitenkin lopulta kaiken järjen vastaisesti tekstini valmiiksi deadlinepäivään mennessä ja sille näytettiin vihreää valoa.

Tekstien järjestys antologiassa on valittu ja ne on aseteltu teeman mukaiseen loogiseen järjestykseen. Minun tekstini on järjestyksessä viimeinen. Sitä kutsuttiin ensimmäisen paikan lisäksi kunniapaikaksi, en tiedä uskoako vai ei. Vai yrittävätkö vain huijata minut välttämään paha mieli? Mies sanoo, että finaalipaikka on hyvä asia, koska viimeinen on kuin päätösteksti, joka nivoo kaiken yhtenäiseksi kokonaisuudeksi ja päättää koko antologian. Hmm. Taidan sanoa oman mielipiteeni vasta sitten, kun saan kirjasen käteeni ja kaikkien muiden tekstit luettua.

Julkistamistilaisuus pidetään työpaikallani toukokuun puolessavälissä, jos kaikki menee suunnitelman mukaan. Sinne pitäisi keksiä ylistäviä sanoja ja korulauseita, ohjelmaa ja akrobatiaa. Sitä ennen pitäisi vielä tehdä kutsu ja tiedote virallisille tahoille. On kieltämättä ollut ihan mielenkiintoista olla mukana piipertämässä tällaisen asian kimpussa, vaikka liian usein onkin tullut vastaan tunne, että "enhän nyt minä ainakaan mitään tollasia osaa". Jotenkin siitä on aina päästy yli ennemmin tai myöhemmin ‒ vaikkakin vaihtelevalla menestyksellä.

Nyt voisi todeta, että alle kuukausi h-hetkeen. Kuinka lyhyt aika siihen onkaan, ja kuinka nopeasti se onkaan sitten takana ja pian jo vuosien päässä.

<-- Uudemmat | Edelliset -->

Cafepourlesidiots.org © Marissa Mehr 2007-2012
Valid HTML & CSS.