Vivé la vie

huhtikuun loppu ; 29042010

Pääsin Savonlinnan oopperajuhlille vapaaehtoistyöntekijäksi. Ilmoitus tuli maanantaina. Kesän suunnitelmat menivät suurilta osin uusiksi. En tiedä vielä, kuinka pitkäksi aikaa sinne menen, mutta jos kaikki olisi minusta kiinni, olisin siellä niin kauan kuin mahdollista. Jännittää. Tuntuu ihanalta tietää, että pääsee työskentelemään oopperan parissa kesän aikana.

Tällä hetkellä suunnittelen, mitä opintoja suorittaisin jälkimmäisessä kesätentissä, nyt kun heinäkuu tulee kulumaan suurimmaksi osaksi oopperajuhlilla. Paketin tulisi olla mahdollisimman pieni määrä luettavaa, ei mielellään kovin ylitieteellistä sellaista ja samalla kuitenkin haluaisin vähintään kolme opintopistettä, tai oikeastaan neljä niin saisin kahden vuoden saldoksi pyöreät 170 opintopistettä 169 sijaan. Löytyy muutamia tenttimisvaihtoehtoja, mutta pitänee katsoa lähempänä, että mitä sitä oikeasti ottaa kontolleen luettavaksi. Suuria kirjakasoja kun Savonlinnaan ei tule raahattua.

Olen lukenut jo useamman tunnin ajan Immanuel Kantia. On hyvä pitää välillä taukoa, ennen kuin palaa, tällä kertaa Hegelin pariin. Aloin työstää tietokirjoittamisen kakkoskurssin esseen viimeistä versiota. Käsittelen siinä Puskinin ja Tsaikovskin esittämän Jevgeni Oneginin henkilöhahmon eroja. Seitsemän sivua olisi jo kasassa ja noin viisi vielä edessä.

aurinkoinen sunnuntai ; 25042010

Kevät on pumpannut minut täyteen energiaa, (ja mitä hemmettiä kaikki puhuvat kevätmasennuksesta?). On ihana nousta aamulla auringon kanssa, tosin nykyisin aurinko nousee ennen kello kuutta, joten en ihan enää nouse samoihin aikoihin, mutta kuukausi sitten vielä tapahtui niin. Olen innolla tehnyt yliopistohommia ja käynyt töissä harvinaisen paljon. Olen jopa aikatauluani edellä, mikä jaksaa aina piristää, koska silloin tuntee olevansa aktiivinen ja aikaansaava.

Muutama päivä sitten aloin lukea tulevaan estetiikan tenttiin teoksella Estetiikan klassikoita. Olen niellyt tekstiä yli sadan sivun verran ihmeen lyhyessä ajassa ja täysin kivuttomasti, vaikka olin varautunut rämpimiseen ja tuskaisina mateleviin minuutteihin. Edes muistiinpanojen tekeminen ei ole ärsyttänyt, vaikka yleensä vihaan sitä. Nyt tajuan, että olin vain unohtanut estetiikan ihanuuden.

Tänään kaivoin mieleni perukoilta ikuisen haaveeni suorittaa Helsingin yliopistossa estetiikan opintoja ja selasin avoimen yliopiston mahdollisuutta. Verkkokurssina kokonaisuutta ei tietenkään voi suorittaa, mutta jos olisin heittänyt kesäni risaiseksi ja muuttanut vanhempieni nurkkiin, olisin voinut suorittaa perusopinnot kesän aikana Helsingissä paikan päällä. Tässä vaiheessa, kun kesä on jo pitkälti suunniteltu ja lukkoon lyöty, se ei ole enää mahdollista. Mutta ehkä ensi kesänä sitten!

Tosiaan niille jotka eivät tiedä, olin kaksi vuotta sitten aikeissa hakea Helsingin yliopistoon lukemaan pääaineena estetiikkaa, mutta tultuani siihen tulokseen, etten selviä ilman luovaa kirjoittamista päätinkin hakea Helsingin sijasta Turkuun ja Jyväskylään. Olin kuitenkin ehtinyt lukea pääsykoekirjan kertaalleen enkä kadu sitä yhtään, vaikka se vei muutaman päivän lukuaikaa valmistautua muihin pääsykokeisiin, (puhumattakaan muistiinpanoista, joita väsäsin kirjasta n. 20 sivun verran tietokoneella).

Nyt voisin alkaa valmistautua töihin. Sen jälkeen olisi vielä luettavana muutamia kymmeniä sivuja estetiikkaa ja ehkä jotain muuta mukavaa, esimerkiksi draaman kirjoittamisen tehtävän tekoa tai sitten lopputyön hiomista. Saa nähdä, mihin riittää inspiraatio töiden jälkeen.

oopperan ohjelmisto 2010-2011 ; 20042010

Kansallisoopperan syyskauden liput tulivat eilen myyntiin. Eikä kukaan kertonut siitä minulle! Tänään huomasin ihan vahingossa, että koko ensivuoden ohjelmisto on päivitetty Kansallisoopperan sivuille.

Meinasin tipahtaa penkiltä, kun huomasin uuden ohjelmiston teokset. Ja listalla oli ensimmäisten joukossa kauan himoamani Jevgeni Onegin! Voitte vain arvata, ostinko HETI liput Tsaikovskin Jevgeni Oneginiin. En malta odottaa elokuuhun. Lippu on heti ensimmäiseen näytökseen perjantaina 20.8.2010, paikka on ensimmäisellä parvella, tällä kertaa oikealla puolella, (olen aiemmin ollut vain vasemmalla puolella). Minulla on juuri ollut kesätentti edellisenä päivänä, joten Jevgeni Onegin on upea palkkio ja lohdutus tentin jälkeen ja mahtava startti uudelle lukuvuodelle.

Oopperan ohjelmistosta haluan nähdä ainakin Verdin Aidan, Puccinin La Bohèmen sekä Madama Butterflyn. Nuo nyt alkuun ainakin.

Jos aikataulu ja rahatilanne vain antaa periksi, menisin katsomaan vielä Rossinin ihanan hersyvän Sevillan parturin, Leevi Madetojan Pohjalaisia, Donizettin Lemmenjuoman, sekä ehdottomasti keväällä uudestaan ohjelmistoon tulevan Gounod’n Faustin, jota olen aiemmin jo hehkuttanut täällä.

Tällä hetkellä tuntuu niin hyvältä! Olen leijumassa jossakin aivan omalla leveysasteikolla. Voi kun tulisi jo kesä, saisi kaikki pakolliset yliopistohommat jaloista, (esseet ja tentit lähinnä) ja voisi keskittyä lopputyön työstämiseen ja oopperaan!

esseitä ja loppulukuvuoden rutistukset ; 11042010

Hieno esseeideani neuvostolaisesta taidekäsityksestä ja taiteilijuudesta kariutui kun huomasin, ettei minulla ole aikaa tehdä taustatyötä sitä varten aivan niin paljon kuin haluaisin. Olin toiveikas vielä kaksi viikkoa sitten, mutta sekin pieni innokkuuden siemen katosi kun tajusin, että Neuvostoliitto on jotain niin suurta ja pelottavaa, etten uskalla siihen ihan heppoisin perustein tarttua.

No, tartuinpa sitten aiheeseen, josta voisin jauhaa hamaan kuolemaani: Jevgeni Onegin. Aion vertailla Puskinin ja Tsaikovskin Oneginia toisiinsa ja käsitellä muutenkin hahmoa hieman joka kantilta. Ja yhtäkkiä kaksitoista sivua eivät enää tunnukaan täysin mahdottomilta. Tuntuu vain pahalta pyörtää lupauksensa. Sanoin nimittäin, etten enää kiusaa opiskelukollegoitani ooppera-aiheisilla asioilla, (ja siksi oikeastaan alun perin valitsinkin sen Neuvostoliiton ja taiteilijuuden) mutta nyt näyttää pahasti siltä, että he joutuvat lukemaan vielä viiden sivun verran lisää jauhantaa oopperasta.

Haluaisin kyllä kirjoittaa vielä esseen tuosta ensimmäisestä aiheestani. Sitten kun minulla on aikaa ja uusi hieno syy siihen tarttua. Se kutkuttaa minua jatkuvasti, samoin kuin aihe tarkastella eri oopperoiden suosiota eri aikakausina. Mutta se saa jäädä nyt hetkeksi.

Mitäs muuta. Töissä on pitänyt taas kiirettä, mikä on sinänsä hassua, koska yleensä kevät on kirjakaupassa hiljaisinta aikaa mikä näkyy siitä, ettei minulla ole koskaan vuoroja ja joudun kituuttamaan hernekeitolla kesään saakka. Nyt olen kuitenkin melkein joka toinen päivä töissä koko huhtikuun ajan. Toukokuussa hellittää. Kauheaa ajatella, että lukukautta on jäljellä enää alle kuukausi. Onneksi koulutehtäviä ei ole mikään kuolettava määrä, mutta tuntuu, että ne ovat sitäkin suurempia.

Tässä suurimmat jäljellä olevat deadlinet:

7.5. Luovan kirjoittamisen portfolion palautus
7.5. Estetiikka ja taiteenteoria I -tentti
17.5. Tietokirjoittaminen II esseen palautus
13.6. Herta Müller -esseen palautus

pääsiäisen jälkeen ; 07042010

Minä fiksuna likkana loikkasin tänään yliopistolle, palautin eräälle henkilölle avaimet ja menin luokkatilaan istumaan. Ketään ei kuulunut paikalle. Vastan muutaman puhelinsoiton jälkeen sain huomata, ettei tänään ollut tuntia ollenkaan. Olin jotenkin onnistunut ohittaa tiedon täysin. No, lampsin sitten kotiin kirjaston ja työpaikan kautta. Hyödylliset reissut kumpikin ja sainpahan liikuntaa, kun pääsiäisenä tuli majailtua seitsemän seinän sisässä.

Pääsiäisenä tein luvattoman vähän yliopistoon liittyviä asioita. Koko miniloma meni lähinnä lopputyön parissa, (en laske sitä yliopistolliseksi velvollisuudeksi, vaan kansalaisvelvollisuudekseni oman olemassaoloni hyvittämiseksi). Pyhät meni ihan hyvissä fiiliksissä. Ulkona satoi. Maa oli tumma, samoin 60-lukulaisten kerrostalojen seinät. Minä naputtelin koneellani ja tulostin sitten ulos kaikki 105 sivua.

Leikkaa-liimasin tekstit kohtauksittain niin, että edessäni oli nippu pieniä, noin pankkikortin kokoisia tekstiliuskoja. Jokaisessa yksi kohtaus. Sitten aloin järjestelemään niitä. Merkkasin vihreällä yliviivaustussilla kulman paperista, jonka kohtaus tapahtui maantieteellisesti Venäjällä, keltaisella sen, jossa esiintyy Natasa, punaisella Ranskassa tapahtuvat asiat ja sinisellä ne, missä on Lenski, (Lenskin venäläinen ääntämys on muuten harvinaisen kaunis). Kun kaikki laput oli levitetty eteeni värikoodien kanssa, aloin järjestellä niitä sopivaan järjestykseen. Se oli kuin palapelin tekoa.

Lopputyön toinen, (eli keskimmäinen) osa pilkottuna ja järjesteltynä värikoodeineen.

Olen ihmetellyt, miksi kirjoittaminen on niin hidasta. Vasta eilen ymmärsin, ettei se välttämättä johdu laiskuudestani. Mieleeni nousi ensimmäisen kerran ajatus aiheeni ja teemani raskaudesta. Ideat pulpahtavat pinnalle hitaasti, (tätä on työstetty pään sisällä jo vuodesta 2006) ja niiden kirjoittamiseen menee kauan aikaa. Siksi että löytyisi oikeat sanat, oikea jännite, oikea tunnelma ja oikea melodia.

Aurinko alkoi paistaa. Se osuu suoraan olohuoneen keskilattialle ja keittiön pöydälle. Kirjoihin saakka se ei vielä yllä, paitsi juuri ennen laskua. Posti toi pakettikortin mukanaan. Sisällön kohdalla lukee koruttomasti "Kirjoja". Pitää kipaista postin kautta kokoukseen illemmalla.

maaliskuun teatteri- ja oopperakäynnit ; 03042010

Mariinski-teatterin Lumottu vaeltaja oli ihana, samoin (kapelli)mestari Gergiev. Olin onnistunut valitsemaan niin hyvän paikan, että näin miehen kädet ja pään koko ajan. Ja sen, kuinka hän suori hiuksiaan tuon tuosta aina kun ne lehahtivat silmille. Itse ooppera oli positiivinen yllätys, pidin kansanmusiikin vivahteista ja kirkonkelloista. Esitys oli myös sopivan ahdistava ja synkkäsävyinen alusta loppuun. Kaiken kaikkiaan ihana elämys.

Keskiviikkona köröttelin kotiin tiistai-illan oopperasta humaltuneena ja pienen torkkumisen jälkeen suuntasin Linnateatteriin katsomaan Mieletön Turun lähihistoria. Se oli hauska, vaikka minua on äärimmäisen vaikea huvittaa. Tosin, enemmän kyllä nautin hyvän näyttelijäntyön katselemisesta kuin itse näytelmästä. Minua ei saa paljastamaan hampaitani helposti, (siis hymyn muodossa). Yleensä tyydyn vain hymyilemään hieman vinosti kun muut nauravat suu ammollaan. Parhaimpina kertoina saatan hymähtää, mutta eihän sitä koskaan kukaan kuule, kun muut nauravat sali raikuen. Yhden kerran olen nauranut ääneen teatterissa ja se oli vuonna 2007 kun saatana saapui Moskovaan Helsingin ryhmäteatterissa. Olen kranttu, mutta sehän on yksistään oma vikani. Mieletön Turun lähihistoria oli silti hauska, vaikken ääneen nauranutkaan. Vaikka teatteri on kivaa, taidan silti olla enemmän oopperan ystävä.

Eilen ostin liput Kansallisteatterin Ihmisvihaajaan. Minulla on pitkä ja syvä suhde Molièren näytelmiin, minkä vuoksi koin, että pätkä on pakko nähdä, (pitkä ja syvä suhde ei tarkoita positiivista ja lämmintä). Vierailen vanhempieni luona taas toukokuun puolessa välissä, jolloin olisi tarkoitus käydä teatterin lisäksi Sinebrychoffin taidemuseon Venetsia-näyttelyssä sekä oopperassa katsomassa Verdin Un ballo in maschera.

Haluaisin heinäkuussa kuollakseni Mikkelin musiikkijuhlille eli Gergiev festivaaleille, mutta liput näyttäisivät olevan karmivan kalliita opiskelijalle, etenkin kun niihin pitäisi vielä lisätä majoittautuminen sekä matkakustannukset. Sitä paitsi, jos järkyttävän hyvä mäihä käy, aion viettää heinäkuun jossain aivan muualla. Mutta siitä saan tarkempaa tietoa vasta ensikuun alussa, jos silloinkaan. Saa Gergiev festivaalit jäädä väliin tältä vuodelta, onneksi sain nähdä miehen sentään Lumotussa vaeltajassa.

maaliskuun loppu ; 28032010

Kevät on tullut rytinällä muutaman päivän ajan. Nyt lumesta ei ole keskustassa juuri tietoakaan ja lämpötila on ollut yli viittä astetta plussan puolella. Auringonpaisteen sijasta on kuitenkin ollut harmaata ja märkää. Olen kaivannut rehellistä vesisadetta jo pitkään. Se ei minua haittaa, oli ihana herätä aamulla, vääntää kello kesäaikaan ja seisoa parvekkeella kuuntelemassa lintujen laulua ja sadetta. Eikä ollut edes kylmä, vaikka päällä oli vain aamutakki. Teki mieli lähteä aikaiselle aamukävelylle jokirantaan ja nauttimaan sunnuntain hiljaisuudesta.

Nukuin yön harvinaisen huonosti. Eilinen 8,5 tunnin työpäivä onnistui imemään kaiken energian niin, että kotona jaksoin vain syödä hieman ja loppuilta meni sohvalla nukkuessa. Yöllä heräilin vähän väliä ja uneen en meinannut päästä millään. Päivästä tulee siis väsynyt.

Eilen ymmärsin, (järkyttyneenä tosin) että muutaman päivän päästä on jo huhtikuu. Vastahan vuosikymmen vaihtui, vastahan yliopiston kurssit alkoivat joululoman jälkeen! Ei aika viime vuonna mennyt näin nopeasti, ei varmana. Nyt kun katsoo kalenteria, opinnot päättyvät jo vähän päälle kuukauden jälkeen. Karmeaa, ei aika saa mennä noin nopeasti. Tulevaisuudessa asiaa pitäisi kontrolloida varmaan sillä, ettei tekisi niin paljon. Kun on tekemistä, aika lentää ja sitten onkin yhtäkkiä mennyt jo kolme viikkoa.

30 000 sanan raja rikki ; 26032010

Olen työstänyt lopputyötä koko päivän, osaksi myös pakkotyöstänyt. 100 sivun raja meni rikki tuossa kahdeksalta ja voin todeta jo tässä vaiheessa, että tämä on tähänastisen elämäni pisin yksittäinen teksti. Jo se yksistään korottaa tunnelmaa ja fiiliksiä koko tekstiä kohtaan, vaikka usein tuppaa tulemaan pientä ahdistusta koko hommasta. Sanoina koossa on nyt 30 000 ja risat. Eli yli puolen välin ollaan, (lasken, että raja olisi tuo 50 000 sanaa, sillä ainakin tällä hetkellä tuntuu vahvasti siltä, ettei tarina itsekseen kulje kauheasti enää pidemmälle ainakaan enempää kuin tuon n. 70 lisäsivun verran).

Katsoin tänään taas Jevgeni Oneginin. Laitan sen aina päälle kun kirjoitan lopputyötäni. Tarkoituksena olisi saada siitä inspiraatiota, päästä oikeaan tunnelmaan ja saada ideoita koskien oopperaa, mutta lähes aina koko homma tyssää siihen, että joudun katsomaan oopperan sen sijaan, että kuuntelisin. Se vain on niin hyvä, etten halua missata edes sen visuaalista puolta ja alentaa sitä pelkäksi taustamusiikiksi. Pitäisi varmaan ostaa kyseinen ooppera CD:nä, nuo DVD:t ovat aina vähän vaarallisia. No, pääsin kuitenkin 100 sivun rajapyykkiin, vaikka välistä aina jumiuduin tuijottamaan telkkaria näytön sijaan. Onegin ehti pyöriä kolme kertaa toosassa ennen kuin lopetin. Osaan kohta jo libretonkin ulkoa. Tänään yritin jopa ymmärtää nuotteja. Edistystä.

21 435 sanaa koossa ; 16032010

Sivuissa se tekee 72. Alle puolet vasta koossa, mistä lihottaa? Tekstin kriittisimmät kohdat alkavat olla kasassa, ainakin suuntaa-antavasti. Nyt vielä lihotetaan ja lisätään tekstiä sinne ja tänne. Haluaisin saada vähintäänkin sellaisen 150 sivun jutun. Nyt se tuntuu mahdottomalta. Vielä. Toivottavasti se ei ole sitä puolen vuoden jälkeen. Itse asiassa haluaisin saada raakaversion kokoon jo kesän aikana, ennen syksyä. Sitten voisin alkaa työstää tekstiä oikein tosissaan ja muokata uusia versioita.

Nämä ensimmäiset 70 sivua lutviutuivat alle kuukaudessa, kun deadline puski päälle aika inhottavasti, joten eiköhän tuollaiset 80 sivua olisi mahdollista saada kokoon, jos vain tavaraa ja intoa riittää. Kaiken lisäksi tuon 70 ensimmäisen sivun kirjoittamisen aikana kävin varmaan tuhatta eri kurssia samanaikaisesti ja vielä töissä. Kesällä kokopäiväopiskelu tipahtaa aikataulusta, joten kirjoittamiseen pitäisi olla aikaa ainakin kalenterin sivuilla.

pahin on takana ; 11032010

Sain luovan kirjoittamisen lopputyöstä odottamattoman hyvää palautetta. Olin asennoitunut totaaliseen lynkkaukseen, mutta näyttikin siltä, etten ollut onnistunut tekemään mitään täysin katastrofaalista. Olin varma, ettei kukaan ymmärrä mitään tekstistä, että olen taas onnistunut piilottamaan kaiken niin hyvin, että kaikki näyttäytyy lukijoille vain absurdina surrealistisena sirkuksena. Olo on hämmentynyt. Sain kehotuksen jatkaa ja oikein kunnolla. Aionkin, sillä saamani palaute toi esille hyviä pointteja koskien työtäni ja sen tulevaisuutta. Oli inspiroivaa saada kannustavaa palautetta. Asiahan on niin, että uskon kyllä ideaan, mutten niinkään siihen tekniseen toteutukseen. Rakenne on harvinaisen vaikea ja kieleni kangertelee. Mutta yritetään, ehkä tuon saa joskus ihan valmiiksikin.

Kävimme eilen Sammakon toimistolla. Siellä näytti ihanalta ja puljun pitäjän juttuja oli mukava kuunnella. Ei sillä, että hänen puheensa olisi loputtomasti tuonut uutta informaatiota, mutta hänen puhetyylinsä oli lempeän jutusteleva ja musta sohva vieressä hohkaavine pattereineen lämmin ja upottava. Sain kupin teetä ja mukaani mukavan muiston.

Ylenmääräinen kiire alkaa helpottaa, yksi kritiikki pitäisi vielä kirjoittaa ja lähettää eteenpäin. Sitten voin taas keskittyä alkaneisiin kursseihin. Olen niin huojentunut, kun pahin on takana. Niin huojentunut.

<-- Uudemmat | Edelliset -->

Cafepourlesidiots.org © Marissa Mehr 2007-2012
Valid HTML & CSS.