Vivé la vie!
01092008
Viikon tehokone pyörii taas. Olen saanut erikoisen paljon aikaiseksi tänään, joista voisi ihan listan tynkää vääntää ainakin seuraavista asioista:
* Hoidin meidän perheen immigrantin vakuutukset.
* Otin selvää mm. talokirjasta ym. ärsyttävistä välttämättömyyksistä.
* Hankin itselleni vahingossa ylimääräisen sivuaineen, jonka luennolle jouduinkin tunnin varoitusajalla.
* Toisen tulevan sivuaineen info- ja neuvontatilaisuuden pakolliset kahvittelut.
* Ilmoittautumissotkua pääaineen kursseille. Lopulta sain ne kuitenkin järjestettyä ja itseni sisään ängettyä.
* Sivuainekoe, kaksituntinen piina, mikä oli palkkio monen tunnin hikoilemisesta ennakkotehtävän parissa.
* Reippaana tyttönä kävin myös kuudessa kirjakaupassa jättämässä hymyni, vahvan kädenpuristuksen sekä erittäin vapaamuotoisen työhakemukseni. Yhdestä luvattiin jo melkein istumalta töitä, joten eiköhän se hyvää lupaa?
Istuin ensimmäisen luentoni tänään, kyseessä oli musiikkitiede ja puolitoistatuntisen sisällä käytiin lähinnä läpi sitä, mitä luennoilla tullaan käymään läpi. Suorituksena oppimispäiväkirja, minä vain en ole koskaan ollut hyvä niissä. Pääasia kuitenkin, että tulevaisuus kuulosti melko mielenkiintoiselta. Tuskin varmaan perusopintoja enempää aineesta käyn, mutta perusopintojen verran kuitenkin.
Kunnon koetus tänään olikin sitten luovan kirjoittamisen sivuainekoe. Kun ennakkotehtävässä piti kirjoittaa kuvaukset kolmesta henkilöstä, tässä tehtävässä henkilöt piti laittaa kohtaamaan siten, että jokaisen elämä muuttuisi merkittävästi. Kuinkahan moni kirjoitti omaperäisesti onnettomuudesta? Minä en, mutten tiedä, kirjoitinko ihan viehättävästikään. Minun kohtaamiseni ja elämän muutos olivat hieman symbolisempia ja enempi metafyysisiä, (okei, potkut eivät kovin metafyysinen asia ole) mutta punainen lanka on kuitenkin se, ettei verta lentänyt ja henkiä lähtenyt.
Odotan, että tuo yliopisto alkaisi kunnolla. Inhoan alkusähläyksiä ja haluaisin vain arkeen kiinni mahdollisimman pikaisesti. Sekä mukavan työpaikan. Sekä luovan kirjoittamisen koetulokset.
31082008
Pidän blogia ennen kaikkea terapeuttisesta syystä ja sen takia, että pääsen kirjoittamaan päivittäin, (tai ainakin suhteellisen usein). Siksi tähän on keräytynyt aika paljon kaikenlaista itsensä määrittämistä, pohtimista niin menneestä kuin tulevasta sekä niitä arkisempia selittelyjä. Tässäkin postauksessa on taas kyse siitä oman tulevaisuuden pohtimisesta ihan selvittääkseni lähinnä itselleni, mitä tulevaisuudeltani ja unelmiltani haluan sekä mihin minun tulisi tähdätä nämä saavuttaakseni.
Olen aikamoinen suorittamisen ihminen, mutta suoritan sydämelläni. Siinä on iso ero ja vaikka moni luulee, että haluan suin päin suorittaa vain mahdollisimman paljon rivejä ansioluettelooni ilman sen ihmeellisempää ajatustyötä, voin osoittaa heidän olevan väärässä. Minullakin on unelmia, joista listaan nyt muutaman rakkaimman tähän.
Haluaisin kokeilla, kuinka minusta lähtee ääntä. Ideaali olisi, että olisin mezzosopraano/sopraano äänialan laulaja, ihan vaikka omaksi huvikseni, jos en ammattitasolla. Yksi ykkösammattitoiveeni kirjailijan ohella on edelleen oopperadiiva. Haluan myös tietää oopperasta kaiken ja osata kaikki maailman oopperat, (jo kadonneetkin versiot) nuotilleen. Tämänkaltaista henkilöä lienee kutsua asiantuntijaksi, sellainen minä haluaisin olla.
Kuten monesti on tullut varmasti selväksi, haluan pääsääntöisesti elättää itseni kirjoittamisella. En kuitenkaan haluaisi rajoittaa itseäni pelkästään kirjailijaksi, vaan haluaisin kirjoittaa monipuolisesti. Unelmoin tulevaisuudessa kiinnityksestä johonkin teatteriin, jolle saisin kirjoittaa näytelmiä ja olla työssä mukana aina kirjoittamisesta ensi-iltaan saakka. Myös oopperan tekeminen kiehtoo, mutta se on hiukan liian mahtipontista minun taidoilleni.
Kun olen koulutukseni käynyt ja kolmenkympin kriisissä, toivon tekeväni työtä sekä taiteen parissa että sen hyväksi. Luultavasti työskentelisin taiteen ja kulttuurin alan sekatyöläisenä, eli olisin milloin missäkin teatterissa, oopperalla, kirjailijan työssä kotitoimistossa sekä lehden toimituksissa. Joskus harvoin voisin itse antaa haastattelun uusimman näytelmäni tematiikasta tai kritiikkini taiteen asemasta Suomessa ja Keski-Euroopassa ajankohtaisessa kakkosessa. Pääasia kuitenkin olisi se, etten jumiutuisi yhteen työhön, vaan voisin taiteen nimissä ja kokemuksen kartuttua uiskennella korkeakulttuurin viitekehyksessä mieleni mukaan.
Muistan, että vielä puolisenkin vuotta sitten unelmoin omasta kirjakahvilasta tai pienestä kirjakaupasta, jossa olisi tarjolla vain pieniä, korkeakulttuurisen kirjallisuuden marginaalitapauksia. Nyt mietittyäni yhä enemmän omaa tulevaisuuttani ja taiteellisuuttani olen tullut siihen tulokseen, että tukehtuisin, jos olisin sidottuna niin pahasti yhteen paikkaan. En tahdo olla jumiutuneena Gustavinkatu neloseen vuosien ajan ja voisiko mikään muu kuin oma yritys olla sitä pahimmillaan? Nyt ajatus tuo kuristusta kurkkuuni, joten se siitä unelmasta. Antaa muiden omistaa, minun luoda.
Surupaitainen murhe on kuitenkin se, ettei rakas yliopistoni tarjoa niin teatteritiedettä, estetiikkaa kuin tiedotusoppiakaan, joten joudun luultavasti opiskelemaan ne muuta kautta. Hassua kyllä, pidän estetiikkaa näistä tärkeimpänä, perässä teatteritiede sekä viimeisenä tiedotusoppi. Haen yliopistosta lähinnä yleissivistystä ja vakavaa faktatietoutta lukion pilipalikurssien jälkeen, näin karkeasti sanottuna. Lukio on hyödyllinen, mutta tunnen, etten itse saanut siitä oikein mitään käteen. Siksi kirjoitinkin jo 48 kurssin jälkeen, kun olin ollut jo puoli vuotta ulkomailla ja tajusin, etten jäisi Suomeen.
30082008
Olen hieman pettynyt itseeni, kun en ottanutkaan osaa erääseen tapahtumaan, johon ilmoittautumisen aikaraja oli tänään. Kai kaikki tämä sekasorto nimeltä Minun Elämäni on alkanut tuntua niin voimia vievältä, että jostakin oli pakko luopua. No, kaksi tapahtumaa vielä tulossa, voin koettaa osallistua niihin, niin en ole ihan kaikkea tältä syksyltä menettänyt. Mielialastani voi kertoa myös se, että tässä vetelen tyytyväisenä virolaisen Kalevin mustikkavalkosuklaata naamaani, vaikka juuri eilen sain sovittua työkeikan itselleni ensi keskiviikoksi, (malleilemista tai sanotaanko kauniimmin, että poseeraamista, eli ei hyvä). Jokin itsetuhovietti rapsahtanut päälle? En toisaalta yhtään ihmettele, kun kannoin tänään yhdeksän litran maalipurkkeja maalikaupasta kotiin ilman kärryjä. Ihan toimeentuloni turvatakseni syön vielä tämän kerroksen loppuun ja sitten lopetan, ainakin keskiviikkoon asti.
29082008
Olen katsonut pienellä luppoajallani telkkaria muutaman päivän ajan. Sain mm. viimein tietää, millainen sarja on Ugly Betty sekä näin viiden minuutin ajan tätä uutta, säihkyvän glamourista ja kohuttua Maria -talk showta. Taidan jättää Marian ja Bettyn tässä arvioimatta, mutta Conan O’Brienin sekä Jennifer Anistonin kohdalla en enää voi pitää suutani kiinni. Satuin katsomaan hetkisen ajan suhteellisen tunnettua Late Night with Conan O’Brien nimistä showta, joka muistaakseni keräsi pienen fanijoukon ja aallontynkää suomalaisessa tv-maailmassa joskus aikoinaan. Mikä myötähäpeä koko kymmenisen minuutin ajan! Niin tasotonta, surkeaa ja kaikin puolin mautonta mättöä a:sta ö:hön. En ole koskaan joutunut häpeämään kenenkään puolesta katsoessani tv:tä, mutta nyt tunne oli niin vahvana rinta-alassa, että käänsin toiselle kanavalle aika vikkelään. Tietämättömille tiedoksi, että eräs mieleenpainuva ”vitsi” Conanin showssa oli seuraavanlainen: Mitä yhteistä on Taru Sormusten Herran Frodolla ja Jennifer Lopezilla? Kummallakin on ongelmia pitää hallussaan sormusta. Hahahahahehehehihii ja yleisö nauraa itsensä kipeäksi. Mitä korkeatasoisen, perin sivistyneen huumorin kukintaa! Minua se itkettää, tämänkö takia ihmiset Conania rakastavat? Onneksi en katsonut sarjaa silloin, kun se oli mediassa esillä, sillä olisin muodostanut perin äkkiä uudenlaisen mielikuvan ihmisistä, jotka sanovat sarjasta pitävän.
Pienen rauhoittumisen jälkeen löysin Frendit, josta hehkuttiin joskus 90-luvulla. Täytyy myöntää, että vaikka olen antanut sarjalle ainakin viisi mahdollisuutta vakuuttaa minut, (ja tyhmyyksissäni annoin säälistä vielä kuudennen) jouduin taas sylkemään pähkinöitä suustani. Olen kokenut ainakin kolmen ihmisen henkilökohtaiset hehkutukset kyseisestä sarjasta, joten en ymmärrä, miten sarja voi silti olla niin huono. Vai ovatko ihmiset vain tyhmiä ja pitävät huumorina sitä, kun naiivisti käyttäytyvät kolmekymppiset ”frendit” koheltavat, eivätkä osaa tehdä elämässään mitään? Minua ei viihdytä aikuiset, jotka käyttäytyvät kuin olisivat jääneet lapsen tasolle, ei vaan vain toimi. Sitä paitsi sarjan pelkkä alkutunnarikin saa jo kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin. Jos joku on tästä eri mieltä, voi tuoda itsensä ilmi.
Näiden kahden hirvokkeen vuoksi sain aika mädän maun suuhuni koko televisiosta ja päätinkin, ettei sitä tarvitse tulevaisuudessakaan avata. Taidan pysyä vanhoissa tavoissani, eli avaan television vain, kun tiedän sieltä tulevan jotain, mitä ilman en voi elää, esimerkiksi joitain harvoja dokumentteja tai uutisia.
28082008
En voi uskoa, että asun Turussa. Miten minä tänne päädyin? No, pääasia kuitenkin on se, että kaikki on suhteellisen reilassa, vaikka henkisellä tasolla rankkaa tekeekin. Ensiviikolla alkaa koulu sitten kunnolla, joten pääsen taas arkeen kiinni. Tällä hetkellä näyttää siltä, että istuisin koulussa n. 10 tuntia viikossa ensimmäisten viikkojen ajan, kunnes saan tietää, pääsenkö haluamiini sivuaineisiin, (kumpaankin haluamaani on pääsykokeet, joten pitäkää peukkuja). Mutta nyt alan itsekin olla niin täynnä koulu- ja muuttopuhetta, että muihin asioihin!
Minua ei ole unohdettu, mikä ihana totuus. Sain tänään soiton menneisyydestäni. Yhdeltä yritykseltä, jossa huolehditaan eräästä Suomen tunnetuimman sarjan kuvauksista, (okei, myönnetään, Salkkareista minä tässä puhun, kun kaikki olisivat sen muutenkin arvanneet). Eli sieltä soitteli tällä kertaa uusi avustajien buukkaaja, joka olisi halunnut minut tälle viikolle. Jouduin torjumaan tarjouksen, sillä olen juuri muuttanut Turkuun. Kesällä 2007 jouduin käännyttämään edellisen buukkaajan takaisin tiedolla, että olen muuttanut Tanskaan. Joka kerta tuntuu pieni pisto sydänalassa. Haluan karjua, että töitä kiitos. Rakastan kuvauksia ja niissä heilumista, mutta ikävä kyllä suurin osa taitaa tapahtua Helsingin alueella tai muualla pk-seudulla.
Tein ahkerasti töitä tälle yritykselle miltei vuoden ajan välillä 2006-2007. Nautin siitä todella paljon, erityisesti ulkokuvauksista, sillä niiden avulla pääsi pois tunkkaisesta studiosta ja suunnistamaan Helsingissä ties millaisiin paikkoihin aina yliopistolta Kallion teatteriin.
Olisi tehnyt mieli ottaa lähin juna Helsinkiin ja hyväksyä työkutsut. Ikävä kyllä vastuullani on keskeneräinen asunto, uusi työ, mies ja koulu. Mieltä kuitenkin lämmittää tieto, että vaikka lopetin hommani yritykselle keväällä 2007, he vieläkin löytävät tietoni ja ottavat yhteyttä. Sain kuitenkin pyynnön soittaa henkilölle, mikäli eksyn pk-seudulle joskus. En ole tauostani huolimatta poistanut henkilön numeroa kännykästäni, että totta ketussa soitan, mikäli siellä päin vierailen.
20082008
Netti toimii! Jo on tätä odotettukin, tosin lähden muutaman tunnin kuluttua Tanskaan hakemaan loppuja tavaroita Kööpenhaminan
asunnosta. Eli vielä muutaman päivän päivitystaukoa kestää, sitten lähtee arki taas normaalisti rullaamaan. Kämppä on tosi
ihana ja kivalla paikalla, mutta paljon siinä on tekemistä. Värikartasta ollaan M:n kanssa katsottu ja kinasteltu siitä,
että tuleeko olkkarista nyt ruskea vai ei. Haluaisin yhden tummanruskean seinän ja loput vaalealla ruskealla, mutta...
No jaa, otan sitten kuvia ja kerron enempi, kun on saatu seinät maalattua.
Ja toinenkin ilouutinen! M sai töitä, ja niin sain itse asiassa minäkin. Minun työni tulee tosin olemaan erittäin epäsäännöllistä
opiskeluni vuoksi, mutta onneksi M sentään tuo vakityöllä rahaa taloon. Sankarini sanoi, ettei minun tarvitse huolehtia
tuloista, kunhan keskityn opiskeluuni. Minulla on maailman ihanin mies.
Tämä oli tällainen pikapostaus, jossa nyt kerroin ainakin murto-osan kuulumisistani. Elossa ollaan, eli kyllä se tästä lähtee!
08082008
Kirjoista ja taiteesta. Suhteeni taiteeseen ja erityisesti kirjoihin on aina ollut selkeämpi kuin suhteeni ihmisiin, yhteiskuntaan ja koko muuhun universumiin. En laske taidetta ja korkeakulttuuria harrastuksekseni, vaan totean, että ennemmin elän sille. Elämänfilosofiani on esteettispainotteinen, jonka avulla pyrin saamaan elämäni mahdollisimman miellyttäväksi, eli tämän mukaan pyrin esteettisyyteen ja nämä esteettiset elämykset/tapahtumat tuovat minulle onnen tunteen. Sen vuoksi taide on minulle elämänkatsomukselliselta kannalta erittäin tärkeää, enkä voi rajoittaa sitä vain ”harrastukseksi” tai ”ajanvietteeksi”. Se on kanavani päästä irti ylläpyörivästä realismista, joka on minulle kaikin puolin perin harmaata ja masentavaa, ihmistä rajoittavaa ja kaavamaista.
En luota ihmisiin juurikaan, mutta samalla olen liian sinisilmäinen. En pidä ihmisrotua luottamisen arvoisena, minkä vuoksi suosin eläimiä lähelläni ihmisapinaa enemmän. Tätä pienen pientä sosiaalista hippua lukuun ottamatta haluan antaa itseni taiteelle, ja kirjoilleni. Kanssakäymiseni kansikkaiden kanssa ei rajoitu pelkästään niiden lukemiseen, sillä lukeminen on kaikista asioista ehkä yksinkertainen ja pinnallisin asia, mitä kirjalle voi tehdä. Pelkkä lukeminen, miten rumaa. Minä kerään niitä, ja tutkin. Tarkastan jokaisesta ostamastani opuksesta, (jo yleensä ennen ostoa) painoksen numeron, painovuoden ja -paikan, mahdollisten edellisten omistajien nimet ja omistuskirjoitukset sekä käyn läpi sidokset, sivut ja mahdolliset onnettomuudet, jotka kirjaa on kohdannut. Vasta tämänkaltaisen perustarkistuksen jälkeen keskityn kirjan lukemiseen ja pohtimiseen. Pidän myös muistiinpanojen kirjoittamisesta ja kirjojen analysoinnista jälkikäteen. Itse asiassa märehdin vieläkin monelta eri kantilta erästä kirjaa, jonka luin toukokuussa. Olen kirjoittanut teoksesta jo kaksi kirja-analyysia, joissa olen pyrkinyt purkamaan kirjan sisältöä paperille. Silti tuntuu, etten ole saanut kirjasta selville puoliakaan, mitä se sisälleen kätkee.
Kirja esineenä, sidottuna, (tai nidottuna) objektina on jo tärkeä pala kulttuuria, johon kuuluu sen historia sekä merkitys, mitkä tekevät siitä taidetta. Juuri sen vuoksi kirja on paljon enemmän kuin sen sisällä pitämä informaatio, oli se sitten poetiikkaa, proosaa, tieteis- tai näytelmäkirjallisuutta. En halua erotella kirjan ulkoista muotoa ja sisältöä toisistaan, sillä kirjallisuus muuttuu kirjaksi vasta, kun se on saanut konkreettisen muodon. Kirjaa ehkä luetaan juuri sen sisältämän tiedon vuoksi, mutta minun kiintymykseni menee syvemmälle. Kokonaisuus tekee kirjasta taidetta, paljon monipuolisempaa kuin pelkkä teksti. Olen jo jonkin aikaa unelmoinut kirjansidontakursseista, mutta luultavasti ne saavat vielä hetken odottaa.
Koulutuksesta. Vielä muutama vuosi taaksepäin en edes osannut kuvitella, että kirjallisuustiedettä voi opiskella. Olen sylkenyt jo kaukaa ohjeelle, että pedagogisilla opinnoilla saa opettajanpätevyyden, jos nyt saattaisi opettajaksi haluamaan, (tai suomeksi, ettei pääse mihinkään muuhun työhön, niin kannattaa varalla käydä pedagogiset sivuaineena). Sama tapahtui ehdotuksille, että informaatioteknologialla pääsee kirjastoon kirjoittelemaan sakkolappuja teineille, jotka eivät palauta kirjojaan ajoissa. Jos minusta opettaja joskus tulisi, olisin yksi niiden syrjäisten ja vanhanaikaisten opistojen professori, jossa oppilaille annetaan negatiivista palautetta rakentavan kritiikin sijaan, joissa kuri on kireämpää kuin natsisaksan armeijassa ja oppilaat niin peloissaan, että nousevat ylös tervehtiessään. Missä professoreita arvostetaan niin paljon, että se muuttuu peloksi ja onnistumisen halu niin korkea, että jokainen hiljentyy illalla kello kuudelta vain herätäkseen aamuneljältä tekemään työtä. Minä voisin puolestani mulkoilla pahansuovasti opettajankorokkeeltani ja ilmestyä luennoilla vain joka toinen päivä, kun muulloin kärsisin taiteilijantuskasta tai krapulasta.
Lukuun ottamatta tätä mielikuvaa haluan lukea kirjallisuustiedettä vain kirjallisuuden ja taiteen vuoksi, en saadakseni ammattia. Monet tuntuvat jankuttavan, että sivuainevalintoja pitäisi katsella pitkällä tähtäimellä, mihin työhön voisi valmistua ja haluaisi opinnoillaan suuntautua. Mutta kun minä en halua suuntautua mihinkään ammattiin, korkeintaan kirjoittajaksi/kirjailijaksi. Jos luen sivuaineena taidehistoriaa, estetiikkaa, teatteritiedettä, luovaa kirjoittamista, musiikkitiedettä sekä kotimaista kirjallisuutta voisin olla kulttuuri- ja taidealan asiantuntija. Ammattiin se ei suoranaisesti valmista, mutta haluankin ennemmin tittelin ammatin sijaan: kulttuuritoimija, kirjallisuusintellektuelli, kirjallisuuden asiantuntija, taiteellinen kriitikko. Haluan opiskella sitä, mikä tekee minut onnelliseksi ja sitä, millä tavoin pystyn syventämään tätä sisälle kuollutta taiteilijansiementä, jota realistit ovat vuosikausia yrittäneet tukehduttaa kotiteollisuusmyrkyillä. Tässä vaiheessa mielen perukoilta nousee se sama, homeisen tuttu lausahdus, joka on kaikunut joka ikisen sukulaiseni suusta: opiskele itsellesi ammatti.
Ja mitä sitten tekisin työkseni? Jaa-a, voisin olla vaikka diiva ja elää miesten lahjoilla pukeutuen turkiksiin ja käyttää viininpunaista huulipunaa. Niin, taidan minä tässä se luopio sittenkin olla, ei yhteiskunta.
Ps. Seuraavaksi päivitän kotisivujani Suomesta. Edessä muutto ja pulssini lyö tuhatta ja sataa. Saattaa mennä hetken
aikaa, kuka tietää, koska saan elämäni taas kuntoon. Silmät ovat nyt jo ristissä.
08082008
Ostin kesäkuussa Moleskinen. Tuossa se makaa, sivut tyhjänä. Olen käyttänyt vanhaa, melkein täyttä inspiraatiovihkoani
muka sillä verukkeella, että se pitää täyttää loppuun. Oikeasti syynä on mustakantisuuden pelko. En ole tarpeeksi tasokas
kirjoittamaan Moleskineen, tajusin sen muutama viikko sitten. Olen yrittänyt päästä tunteesta eroon, mutta olenkin vain
huomannut jättäväni kirjoittamatta sitten ollenkaan. Eräs ystäväni on jo ottanut käyttöön omansa ja siihen on tullut
sivun täytettä jo ihan kiitettävästi. Masennusärsytysjakaikkimuupäälle. Ehkä saan oman pikku molleni
käyttöön sitten kun pääsen eläkkeelle. Osaapa elämä olla taas vaikeeta.
07082008
Vieras lähti tänään. Takana on hieman hektinen viikko, johon mahtuu kaikenlaista kulttuurista toimintaa museokäynneistä ja Tivolista homobaareihin. Samalla olen koettanut järjestellä lähitulevaisuuteni asioita, ja olen ahkerana ja kunnianhimoisena persoonana muun muassa hakenut jo töitä, ostanut ainakin yhden oppikirjan, (irtosi neljän euron hintaan huuto.netistä) sekä tilannut ja maksanut opiskelijakortin. Olen myös tehnyt itselleni pätevän aikataulun koulun ensimmäisiksi viikoiksi, joten hukassa minun ei tulisi olla.
M:llä oli aamulla haastattelu Turussa sijaitsevaan työpaikkaan. Haastattelu toimitettiin puhelimitse ja työ alkaisi lokakuussa, mikä olisi hyvä, sillä mies saisi vapaasti ihmetellä Turussa sen ensimmäisen kuukauden ajan. Yhtiöllä on huutava pula tanskalaisista työntekijöistä, joten toivoa paikan saamisesta on. Saataisiin ainakin yksi varma tulonlähde tähän talouteen. Teen kyllä töitä kovasti tulojen saamiseksi, mutta ehkä opiskelu ainakin alussa maittaa työntekoa enempi. Olen keksinyt kaksi kutkuttavaa tulonlähdettä kirjoittamisen lisäksi, mutten ole vielä saanut hakemuksiini vastausta.
Täällä myrskyää jo toista päivää. Kaupunki viimein puhdistuu siitä roikkuvan paskan tuoksusta, joka ei ole päässyt painavan ilman vuoksi korttelien välistä pois. Minä menen takaisin kirjoituksieni pariin, kun kerrankin on aikaa ja innostusta.
Miksi ihmeessä Tanska eikä esimerkiksi Ranska joka tuntuu olevan niin kovin sydäntäsi lähellä?
Ranska pysyy minulle aina kaikkein tärkeimpänä maana, vaikken koskaan Ranskassa asuisi. Ei se ulkomaille muuttaminen
ole juttu eikä mikään, joten miksi ei vaikka Islanti tai Hollanti? Jos haluan jotain asiaa, en anna sen sulkea toista
vaihtoehtoa pois. Muistaakseni sain viime vuonna yhden päivän sisällä tietää, että lähden Tanskaan, joten se ei
ollut todellakaan suunniteltu juttu, vaan ennemmin päähänpisto,
joka nyt sattui nyt olemaan helposti toteutettavissa. Pääasia tällöin oli päästä Suomesta vain pois, (vaikka kyllä ne
miehetkin asiaan vaikuttivat). Haluaisin asua Tanskan lisäksi ainakin Belgiassa, Italiassa ja ehkä vielä uudelleen Tanskassa
yliopiston päätyttyä. Ranskaan pääsen aina, siellä voi vaikka viettää eläkepäiviä. Ei minulla ole sinne kiire, vaikka se
rakkain onkin, kyllä se odottaa.
Tuosta minulle esitetystä kysymyksestä muuten nousi pienoinen ihmetys, sillä tämä kysyjä ei ollut ensimmäistä laatuaan.
Olen kohdannut kahden käden sormilla laskettavan kysymysryöpyn, joka ihmettelee sitä, etten lähtenytkään Ranskaan. Onko se
niin kummallista, jos lähikaupassa ihminen valitseekin lempi-Oltermanninsa sijasta kerran Pohjan poikaa? En
ole edes työskennellyt hanakasti Ranskaan pääsyn eteen, (mitä nyt kerran kävin muutama vuosi sitten yhdessä Disneylandin
haastattelussa) sillä minulla on tunne, ettei minun ole vielä aika lähteä sinne. En tiedä, mistä tunne johtuu. Jokin minua
vain pidättelee. Ehkä se, että tiedän luultavasti jääväni Ranskaan, jos sinne joskus menen. En kestäisi varmasti ajatusta, että
muuttaisin maahan ja sitten joutuisin muuttamaan pois opiskelun tai muun tyhjänpäiväisen syyn vuoksi. Ehkä siksi se Ranska odottaa,
ja saa luvan odottaakin seuraavat viisi vuotta ainakin.
Miksei täällä ole enempää kuvia vaatteistasi ja muista ostoksista?
Koska tämä ei ole tyyli/muotiblogi enkä koe, että vaateostokseni olisivat minulle niin tärkeitä, että näyttelisin jokaista
sadan kruunun reuhkaa täällä kuin mitäkin reliikkiä. Kohtuus kaikessa, myös vaate- ja muissa ostoskuvissa.
01082008
Voi tätä kaamosten kesää, pääsin Jyväskylän yliopistoon lukemaan kirjallisuutta. Valitsin kuitenkin jo Turun yliopiston, sillä se oli kaikista hakemistani paikoista se unelmapaikka. Laskeskelin juuri, että kummankin yliopiston kokeessa olin saanut 80% oikein koealueesta, eli luultavasti varasijalle mentiin vain papereiden kauniin B-jonon vuoksi, (okei, oli siinä kaksi E:täkin, mutta muut olivat B:tä). Ihan mukavasti kyllä lämmittää sielua tieto, että olisi toiseenkin paikkaan ovet auennut. Tosin aika myöhään olisi tieto tullut, jos nyt vasta olisi pitänyt alkaa suunnitella Suomeen muuttoa. Olen kuullut kauhutarinoita siitä, kuinka Jyväskylästä on mahdollista saada asuntoja. Onneksi pääsin sinne Turkuun.
Olen huomannut olevani tyytymätön itseeni. En koe saavuttavani mitään tällä merkityksettömällä ja säälittävällä elämälläni, tunnen olevani täysin riittämätön ihmisenä. Siksi päätin eilen istua alas, juoda lasillisen viskiä Edith Piafin kunniaksi ja mietiskellä hetkisen samalla, kun levysoitin yski ilmoille ranskalaisia säveliä, jotka särisivät sodanaikaisen äänityksensä vuoksi. Tämän tapahtuman johtopäätöksen avulla listasin muutaman asian, mitä mieleni perältä minulle nousi:
1. Opettele kirjoittamaan, perkele!
Olen kyllästynyt lukemaan internetin normaaleista blogeista pelottavan korkeatasoista tekstiä, oli kirjoittaja sitten Parnasson päätoimittaja tai konttorisiivooja. Alkukesäinen kirjoituskilpailun tuoma voittajafiilis ja usko omiin kykyihin ovat jo huuhtoutuneet Tanskan sateisessa kesässä keskiaikaisiin viemäriin. Ei siis olla palattu niin sanotusti loppuun, vaan alkuun. Tässä vaiheessa elämää tuntuu taas siltä, että kaikki maailman ihmiset kirjoittavat paremmin ja elitistisempää tekstiä kuin minä. Jopa ne, jotka eivät koskaan ole oppineet kirjoittamaan. Kuinka vihaan maailmaa, niin epäreilu paikka.
2. Tee elämälläsi jotain, juntti!
Kyllähän tässä kovaa vauhtia ollaan muuttamassa ja opiskeluja aloittamassa. Samalla hankitaan työ ja aina voin sivutoimisesti tienata kirjoittamalla. Mieli kuitenkin vinkuu jotain konkreettista tekemistä, (kuin aiemmin mainitsemani eivät olisi!). Minun mieleni laskee kuitenkin koulun ja työn osaksi normaalia arkea, johon tulee sitten yhdistää vielä harrastukset, niin vapaa-ajan kuin tulevaisuutta, (tai ainakin cv:tä) hyödyttävät harrastukset ja muu aktiivinen toimiminen. Vasta nämä työn ja koulun jälkeen tulevat tekemiset ovat sitä konkreettista tekemistä, ainakin minulle.
3. Opiskelu + sivistys = olet idiootti
Pelkään yliopistoa, pelkään sitä aivan mielettömästi. Samaan aikaan en kuitenkaan halua juuri minnekään muualle. Tunnen olevani liian tyhmä yliopistoon, sillä haluan tietää jo kaiken ennen sinne menoa. Haluan osata jo taidehistorian kandilta vaadittavan tietotason sekä tietää kirjallisuudesta kaiken mahdollisen. Yliopistoon mennään opiskelemaan, mutta minua se vain hävettää. Mennään sinne idiootteina ja yritetään saada hyviä numeroita opiskelemalla yötä päivää. Varmaan kauhein asia, mitä tiedän, on myöntää olevansa tyhmä, mieluummin kuolisin kuin menisin suuren luentosalin eteen heiluttamaan kättäni ja toteamaan ”Hei, olen Marissa, enkä tiedä mistään mitään, eli ole aika tyhmä!”. Ehkä minun tulisi opetella nöyryyttä, jotta pääsisin tämän henkisen pelkoesteen yli.
Ehkä saan syksyn aikana asioita järjestykseen, onhan se aika suuri elämänmuutos loppujen lopuksi. Ensin sain taistella päästäkseni Kööpenhaminaan asumaan ja töihin, nyt saan taistella päästäkseni takaisin Suomeen. M puolestaan saa taistella päästäkseen sisälle turkulaiseen meininkiin, joten muistakaakin olla kilttejä, jos tiellenne osuu eksynyt tanskalainen Turun ydinkeskustassa.
Yliopistolta tuli tänään uuden opiskelijan opaspaketti. Kävin sen läpi siltä istumalta, huomiokynällä värjäsin minua koskevat päivämäärät ja kirjoitin koko koulun alun kalenteriini. Olen lukenut suomalaisilta keskustelupalstoilta ihmisten kokemuksia tuosta uuden opiskelijan paketista, ja suurin osa tuntuu olevan aika pihalla. Ihan pelästyin huomattuani, että minulle se ei sisältänyt oikein mitään uutta. Asiaan vaikuttaa varmasti se, että kuullessani ensimmäistä kertaa Turkuun pääsystä kävin lukemassa yliopiston verkkosivuilta kaikki uusia opiskelijoita ja yliopisto-opiskelua koskevat jutut. Kirjoitin muistiinpanoja 3 sivua ja tarkistin samalla sivuainesuunnitelmani. Opinto-oppaatkin luin muutamaan kertaan. Nyt siis tiedän, mitä aion hakea sivuaineiksi ja mihin sivuaineisiin turvaudun, mikäli en mieluisaani pääse. Tunnen olevani aika vankalla pohjalla, kun johdantokurssi viimein alkaa keskiviikkona 20. päivä elokuuta. Varmasti opin tältä kurssilta paljon uusia asioita, mutta ainakin olen turvannut sen, ettei pääni mene pyörälle ja sekaisin liiasta informaatiosta.
Ps. Minulle tulee tänään hyvä ystäväni viikoksi vierailulle, joten ihan näin ripeään päivitystahtiin en sen aikana varmasti kykene. Kirjoittelen ja lisäilen kuitenkin kuvia, minkä ehdin.
Pps. Enää kymmenen päivää Suomeen muuttoon! Jännittää.
|
